Paikalliset

Uusia tuulia luvassa Lappeenrannan yöelämään – yökerhoyrittäjät toivovat asiakkailta enemmän rakentavaa palautetta

Old Cockin toimitusjohtaja Veli Sinkko uskoo kokeiluluontoisempaan klubikulttuuriin ja paljastaa uudistuksia olevan heidän osaltaan tulossa.

Old Cock

Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Raunio kokee 13 vuotta sitten avatun Gigglin Marlinin monipuolistaneen kaupungin yöelämää.

– Panostamme sisältöön ja palveluun sekä pyrimme tarjoamaan mahdollisimman monipuolisia elämyksiä.

Gigglin Marlin aikoo suuremmitta muutoksitta pysyä omassa tyylissään olemalla enemmän yökerho kuin keikkapaikka.

– Kultaiset tapetit tuovat vain hetkellistä piristystä emmekä usko nimenvaihdoksiin.

Muutaman kuukauden takaisessa asiakastyytyväisyyskyselyssä ei Raunion mukaan noussut esiin tyytymättömyyttä kaupungin yöelämää kohtaan, mutta muistuttaa kyselyihin vastaavan vain niiden, jotka palveluita käyttävät.

Hänen mukaansa kyselyn perusteella toivottua erikoisohjelmaa ja uutuuksia on viikoittain muun maan tapaan.

–Asiakkaat olivat yllättävän tyytyväisiä. Kuuntelemme toiveita ja pyrimme kehittymään.

Raunio myöntää aikuisemman väen pitävän paikan keski-ikää verrattain nuorena ja markkinoinnissa olevan täten parantamisen varaa. Hän haastaakin kaupunkilaisia nostamaan itse paikan keski-ikää eikä näe erillistä K-20 yökerhoa tarpeelliseksi Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa.

1,5 vuotta sitten osa tiloista muutettiin vanhemmalle asiakasryhmälle suunnatuksi karaokeravintola Rakuunaksi.

– Kahden oven taktiikka ei toiminut. Otimme opiksemme, ja nyt kaikki kulkevat jälleen samasta ovesta.

Old Cockin toimitusjohtaja Veli Sinkko toteaa kaupungin yökerhotarjonnan kaventuneen muutaman vuoden aikana.

Aihe puhuttaa somessa, mutta asiallinen, rakentava kritiikki osuu harvoin oikeaan osoitteeseen.

– Jos olemme itse mukana keskustelussa, se koetaan negatiiviseksi mainostamiseksi. Niihin ei voi yrityksen nimissä lähteä mukaan.

Hän myöntää, etteivät asiakkaiden toiveet ja tarjonta aina kohtaa, mutta toteaa, että asiakkaiden tarpeet ovat erilaisia eikä kaikkea voi toteuttaa yhdellä kertaa.

Sinkko uskoo uuteen, kokeiluluontoisempaan klubikulttuuriin. Hän rohkaisee tutustumaan eri ravintoloihin ja antamaan asiallista palautetta esimerkiksi Facebookissa.

– Rakentava palaute on varmasti asiakkaita ja ravintolaa tyydyttävää.

Hän korostaa palvelun tärkeyttä.

– Tuntuu, että yökerhoissa on vähän eri mentaliteetti kuin rennommissa pubeissa. Kyllä asiakkaan kanssa pitää heittää läppää myös klubilla.

Sinkko kertoo uudistuksia olevan tulossa.

– Pyrimme reagoimaan nopeasti ja vastaamaan kysyntään. Jos on hyvä, järkevä idea, se toteutetaan.

Yökerhot Lappeenrannassa

Lappeenrannan yöelämätarjonta on kokenut viime vuosina vaihduntaa.

Pisimpään nykyisistä yökerhoista on toiminut keskustassa sijaitseva Gigglin Marlin, joka on avattu 13 vuotta sitten.

Aihe herättää toisinaan keskustelua sosiaalisessa mediassa, muun muassa Facebookin Lappeenranta-ryhmässä.

Facebook-keskustelun kommentoinnin perusteella kaupunkilaiset kaipaisivat monipuolisuutta tarjontaan etenkin musiikin suhteen.

Yökerhojen yrittäjät toivoisivat enemmän suoraa, rakentavaa palautetta asiakkailta.

Asiakkaat voivat esittää toiveitaan esimerkiksi ravintoloiden Facebook-sivuilla.

Ravintolat keräävät palautetta myös esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi