Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Lappeenrannassa huristellaan ilmastonmuutosta vastaan biokaasubusseilla

Upouusien biokaasubussien edessä vasemmalta oikealle: Jami Lustman Scanialta, Marko iljinen Savonlinjoilta, Matti Ojanpää Gasumilta, Olli Hirvonen Lappeenrannan kaupungilta, Terhi Koski Lappeenrannan kaupungilta, Juha Meuronen Savonlinjoilta sekä Teuvo Punavara Savonlinjoilta.

Mari-Anna Rossi

Ilmastopääkaupunki Lappeenranta on ottanut pienen, mutta merkittävän harppauksen kohti vähäpäästöistä joukkoliikennettä. Maanantaina 7. tammikuuta kaupunki otti paikallisliikenteeseen kaksi biokaasulla kulkevaa bussia. Kaasubussit kulkevat pääsääntöisesti ruuhkaisimmilla reiteillä.

Lappeenranta on biokaasubussien käyttöönotossa edelläkävijä – vain Helsingissä ja Vaasassa on otettu biokaasubussit käyttöön aiemmin.

Lappeenrannan kaupunki haluaa kaasubussien käyttöönotolla edistää kestävää kehitystä ja vähentää osaltaan liikenteessä syntyviä päästöjä.

– Lappeenrannan tavoitteena on vähentää 50 prosenttia liikenteen päästöjä vuoteen 2030 mennessä. Tämä on yksi selkeä askel siihen suuntaan, sanoo kaupungininsinööri Olli Hirvonen.

Biokaasubussit muodostavat hiilidioksidipäästöjä jopa 97 prosenttia tavallisia dieselbusseja vähemmän. Biokaasu on kotimainen uusiutuva polttoaine, ja sen tuottamisessa hyödynnetään kaupungin jätteitä.

Lappeenrannassa voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa hyödyntää vuonna 2020 Kukkuroinmäelle valmistuvan biokaasulaitoksen jalostamaa liikennepolttoainetta. Nyt liikennöinnin aloittavissa kaasubusseissa käytetään Gasumin biokaasua.

Biokaasubussi näyttää samanlaiselta bussilta kuin muutkin bussit, mutta sen käyntiääni on hiljaisempi.

– Biokaasubussin ajaminen on aivan samanlaista kuin dieselkäyttöisen, eroa ei huomaa mitenkään, selvittää Savonlinjojen aluejohtaja Teuvo Punavaara.

Tankkaaminen tapahtuu samalla tavalla kuin bensan ja dieselin tankkaaminen – tosin tankkauspisteitä saa vielä hakea. Lappeenrannassa biokaasun tankkauspiste löytyy ABC Simolantieltä.

– Tankkauspisteet lisääntyvät kokoajan, kun biokaasulla toimivat rekatkin yleistyvät, Punavaara lupailee.

Yhdellä tankkauksella ajaa keskimäärin 500 kilometriä.

Investointina biokaasubussi on noin 10 prosenttia tavallista dieselbussia kalliimpi, mutta käyttökustannuksiltaan hieman dieselbussia edullisempi.

Scania Suomen kaasubussit on hankittu kaupungille leasing-sopimuksella Savonlinjoilta. Nykyinen paikallisliikenteen sopimus on voimassa vuoden 2020 kesäkuun loppuun saakka. Kaupungin ehtona kuitenkin on, että nämä kaksi kaasubussia tulevat operaattorista riippumatta toimimaan Lappeenrannassa vielä kilpailutuksen jälkeenkin.

14.1. klo 8.45 korjattu juttuun biokaasun tankkauspisteen sijainti Lappeenrannassa.

Lisää aiheesta

Kukkuroinmäen biokaasulaitoksen rakentaja on selvillä – työt alkavat ensi keväänä20.11.2018 14.25
Lappeenrannan paikallisliikenteeseen tulee kaksi kaasubussia3.1.2019 11.29
Etelä-Karjalan Jätehuolto sai 2,2 miljoonaa euroa uuteen biokaasulaitokseen8.5.2017 11.31

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat