Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Lappeenrannan joukkoliikenteen hinnat muuttuvat tammikuun alusta

Kuvituskuva.

Riitta Ketola

Lappeenrannan joukkoliikenteen hintoihin tulee muutoksia vuoden 2019 alussa. Hiljaisen ajan alennus loppuu kertalipuilta, mutta hiljaisen ajan alennusta lisätään arvolipuilla 0,10 euroa. Kausilipuille tulee hintaan yhden euron korotus ja busseissa otetaan käyttöön kahden euron latausmaksu. Lisäksi päivälipulle tulee kaksi hinta-vyöhykettä.

Hiljaisen ajan alennuksen lopettaminen kertalipuilta ja hiljaisen ajan alennuksen lisääminen arvolipuilla

Lappeenrannassa on arkisin kello 17.30 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin käytössä perustaksaa edullisempi hiljaisen ajan tariffi. Aikuisten peruslipun hinta on 3,20 ja hiljaisen ajan lippu 2,50. Lasten peruslippu maksaa kaksi euroa ja hiljaisen ajan lastenlippu 1,50 euroa.

Jotta pysäkkiaikoja saadaan lyhennettyä ja joukkoliikennematkustusta sujuvoitettua, on tavoitteeksi asetettu käteisellä maksamisen ja Waltti-korttien lisälataamisen vähentäminen busseissa. Poistamalla kertalipuilta hiljaisen ajan alennus ja samalla parantamalla arvolippujen hiljaisen ajan alennusta, pyritään maksamista siirtämään yhä enemmän Waltti-kortilla tapahtuvaksi.

Kausilippujen hintaan yhden euron korotus

Kaupungin ostamassa joukkoliikenteessä hinta on sidottu kaupunkiliikenteen kustannusindeksiin, johon on ensi vuoden alkupuolella tulossa korotus palkoista ja polttoaineen hinnan noususta johtuen. Tästä syystä kausilippuihin, joilla maksetaan suurin osa matkoista, tulee yhden euron hinnan korotus. Aikuisen 30 päivän paikallisliikenteen lipun osalta korotus on 1,9 prosenttia. Keskimäärin yhtä matkaa kohden korotus on 0,02 euroa.

Latausmaksun käyttöönotto busseissa

Waltti-lipputuotteiden lisälataamisesta busseissa aletaan veloittaa 2 euron latausmaksu. Viimeisen 12 kk:n aikana Lappeenrannassa on tehty busseissa 31 205 Waltti-lisälatausta. Kun asiakkailta peritään jatkossa bussissa latausmaksu, osa latauksista siirtyy nettiin ja palvelupisteisiin. Maksu on käytössä useimmissa Waltti-kaupungeissa ja Lappeenrannassakin R-kioskin myyntipisteet perivät asiakkaalta latauspalkkion. Latausmaksun käyttöönotto ohjaa lisäostoja bussista nettiin, joka taas lyhentää bussien pysäkkiaikoja ja auttaa pysymään entistä paremmin aikataulussa myös ruuhka-aikoina.

Päivälipun 2. hintavyöhyke käyttöön

Lappeenrannassa on käytössä lähinnä matkailukäyttöön alkujaan suunniteltu 24 tuntia voimassa oleva päivälippu, jonka hinta on viisi euroa koko kaupungin alueella. 15.8.–15.10.2018 päivälipulla matkustettiin 880 kertaa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Imatra-Joutseno-Lappeenranta –linjalla 100 (kaikki matkat Joutseno-Lappeenranta keskusta), kaikissa paikallisliikennevuoroissa yhteensä 478 kertaa ja muissa vuoroissa yhteensä 230 kertaa. Kahden vyöhykkeen kerta- ja arvolippujen hinnat/matka ovat suuruusluokaltaan kaksinkertaiset yhden vyöhykkeen sisäisiin matkoihin verrattuna, joten tämän vuoksi päivälipulle tulee kaksi hintavyöhykettä. Lappeenrannan paikallisliikennealueella hinta on viisi euroa ja koko Lappeenrannan kaupungin alueella 10 euroa.

Lappeenrannan joukkoliikenteeseen käytettävä määräraha on ylittynyt vuosittain ja se on vaikuttanut koko toimialan talouteen. Joukkoliikenteen kehittämistä ei voida tehdä ennen kuin sen talous saadaan tasapainotettua. Vuoden 2018 tilinpäätösennusteen mukaan paikallisliikenne ylittää talousarvion noin 600 000 eurolla. Edellä mainitut säästötoimenpiteet on yritetty tehdä niin, että matkustajamäärämenetys olisi mahdollisimman pieni. Säästöstä menee lisäksi osa ensi keväänä tulevaan sopimuksenmukaiseen indeksikorotukseen, jonka perusteena ovat kohonneet palkka- ja polttoainekustannukset.

Lisää aiheesta

Paikallisliikenteen suosiota halutaan kasvattaa – Lappeenrannan kaupunki teettää kyselyn paikallisliikenteen kehittämiseksi8.11.2018 06.00
Imatran siniset haluaa eläkeläisille maksuttoman joukkoliikenteen – kaupunginhallitus käsittelee aloitetta maanantaina25.10.2018 16.38
Joukkoliikenteen suosio kasvoi reilusti Imatralla – paikallisliikenteen vuosikulut ovat miljoonan paikkeilla25.4.2018 12.00

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat