Paikalliset

Millainen on viihtyisä keskusta? – Tule kertomaan näkemyksesi kaupungin järjestämiin työpajoihin

Tilaisuudet pidetään Nuijamiehessä.

Heikki Kemppainen

Kaupunkisuunnittelu järjestää Kulttuuritila Nuijamiehen aulassa kaksi Lappeenrannan keskustan kehittämissuunnitelman valmisteluun liittyvää työpajaa.

Ensimmäinen on kohdennettu kaikille kaupungin asukkaille ja se järjestetään tiistaina 11.12.2018 kello 16–18.

Toinen työpaja on suunnattu kaupunkikeskustan alueen yrittäjille ja se järjestetään torstaina 13.12.2018 kello 16–18.

Tapahtumat toteutetaan avoimin ovin, eli sinne voi tulla itselleen sopivana aikana. Työpajoissa on kahvitarjoilu.

Työpajoissa on paikalla kaupunkisuunnittelun edustajia, joiden kanssa kaupunkilaiset voivat keskustella karttojen äärellä.

Suunnittelijat ovat kiinnostuneita asukkaiden kokemuksista ja näkemyksistä Lappeenrannan keskustasta ja sen tulevaisuudesta; millainen on viihtyisä ja vetovoimainen kaupunkikeskusta, mitkä ovat itselleen tärkeitä paikkoja ja millaisia palveluita keskusta kaipaa.

Työpajassa annetut palautteet ja kehittämisideat ovat osa keskustan kehittämissuunnitelman valmistelua. Kehittämissuunnitelmassa tarkastellaan Lappeenrannan kaupunkikeskustaa laajana kokonaisuutena, johon kuuluvat muun muassa liikenteelliset ratkaisut, palveluiden saavutettavuus ja virkeä liike-elämä moninaisine palveluineen.

Lisäksi siinä selvitetään kaupungille ja kaupunkilaisille tärkeitä ja merkityksellisiä viheralueita ja kulkureittejä, erilaisia tapahtumapaikkoja ja kiinnostavia matkailukohteita, keskeisiä ja merkittäviä näkymiä, sekä historiallisia paikkoja.

Keskustan elinvoimaisuuden näkökulmasta erityisesti keskustassa toimivien yrittäjien ja muiden tapahtumatoimijoiden mielipiteiden kuuleminen on tärkeää.

He ovat samalla asukkaita, mutta lisäksi he tuottavat niitä palveluita, joita ihmiset käyttävät keskustassa käydessään ja asuessaan.

Kehittämissuunnitelman laatimisessa kuullaan kaupunkilaisia mahdollisimman laajasti. Työpajojen lisäksi kaupunkisuunnittelu tulee julkaisemaan lisää verkkokyselyjä sekä osallistumaan erilaisiin yleisötapahtumiin.

Tarkoituksena on tehdä esimerkiksi kouluvierailuja sekä kuulla lapsia ja nuoria heidän omissa vaikuttamiskanavissaan.

Tulevaisuudessa kehittämissuunnitelmaa hyödynnetään asemakaavoituksen ja erilaisten palveluiden kehittämisen tukena.

Suunnitelman on tarkoitus valmistua vuoden 2019 aikana.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi