Paikalliset

Hyvällä maulla hyvän asian puolesta: Imatra Moto Babes julkaisi oman kalenterin

Moto Babesien kalenteria kuvattiin paikallisissa maisemissa. Erikoisimpana kuvauspaikkana jäi mieleen vanha rautatiesilta.

Petri Rahkonen

Vuosi sitten perustettu Imatra Moto Babes julkaisi alkuviikosta vuosikalenterin vuodelle 2019.

Kalenterin tuotto lahjoitetaan Saimaan Syöpäyhdistyksen Unikkokerholle.

Lahjoituskohteesta pidettiin Moto Babesien Facebook-sivulla äänestys ja Unikkokerho keräsi ylivoimaisesti eniten ääniä.

Kalenterin on kuvannut yhtä kuvaa lukuun ottamatta imatralainen valokuvaaja Petri Rahkonen.

– Teimme kalenterin hyvällä maulla ja pyrimme tuomaan siinä esille moottoriurheilua sekä moottoripyöräilyä erilaisista näkökulmista. Teemme PR-työtä laaja-alaisesti ympäri vuoden, Moto Babesit kertovat.

Kuvissa on korostettu myös paikallisuutta.

– Saimaan rannalla vietettiin yksi helteinen kuvauspäivä, mutta erikoisin kuvauspaikka oli Imatran vanha rautatiesilta.

Kalenterin menekki on yllättänyt positiivisesti.

– Veikkauksemme on, että viimeiset kappaleet myydään ennen joulua. Oman kappaleensa voi hankkia esimerkiksi joulumyyjäisissä lauantaina 8.12. Ammattiopisto Sampossa.

Imatran Moto Babes ryhmään kuuluvat Linda Huttunen, Minttu Mertanen, Taina Tiainen ja Janina Vänttinen. Koko nelikko on imatralainen.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi