Paikalliset

Instagram-tili toi palkinnon imatralaislähtöiselle Samulle – 16-vuotias on auttanut jo lähes 10 000 nuorta

Imatralaislähtöinen nuori palkittiin vuoden vuorovaikutusteosta.

Imatralaislähtöinen, 16-vuotias Samu Kemppi palkittiin vuoden vuorovaikutusteosta. Myös tasavallan presidentti on huomioinut Kempin vapaaehtoistyön merkityksen.

Fanni Aalto

Imatralaislähtöinen, 16-vuotias Samu Kemppi palkittiin syyskuun lopussa vuoden vuorovaikutusteosta. Kunniamaininta myönnettiin Kempin oivaltavasta ja tärkeästä Apua nuorille -Instagram -tilistä ja vertaistukityöstä nuorten keskuudessa.

Kemppi perusti tilin marraskuussa 2017 omasta halustaan auttaa nuoria. Vertaistuki hoidetaan Instagramin yksityisviestillä eli ”direillä”. Pian yhteydenottoja alkoi tulla tilille niin paljon, että tilin ympärille koottiin vapaaehtoisista koostuva tiimi, jotta kaikille pystytään vastaamaan.

Apua nuorille on tarjonnut tukea, apua ja ohjausta jo lähes 10 000 nuorelle ympäri Suomea. Kemppiä ja hänen tiimiään on kiitelty siitä, että vertaistukeen perustuva keskustelukanava on helpommin lähestyttävä verkon keskustelupalstoihin verrattuna.

– Nuorta tulee kohdella ”hellästi” ja miettiä sanavalintoja tarkkaan. Jos vaikka masennuksen diagnoosin saanut nuori tulee meille juttelemaan, niin ei voi vastata ”kyllä se siitä”. Pitää aina miettiä, miten sinä haluaisit sinua kohdeltavan samanlaisessa tilanteessa, Kemppi sanoo.

Tasavallan presidenttiSauli Niinistö on myös huomioinut tiimin tärkeän työn kirjeellä.

Kempin mukaan antoisinta on huomata voivansa auttaa muita ja saada toinen edes hetkeksi kokemaan itsensä iloiseksi murheiden ja huolien keskellä.

Tiiminvetäjänä toimiva Kemppi sanoo, että vertaistuessa tärkeää on myös puolueettomuus – kaikille on tarjottava apua.

– Esimerkiksi kiusaamistapausta selvittäessä pitää myös ottaa kiusaaja hyvin esille. Kiusaamiselle on aina jokin motiivi. Motiivi voi olla kiusaajan omassa mielenterveydessä tai elämäntilanteessa.

– Kiusaajankin on saatava apua ja ohjausta, vaikka hän on tehnyt väärin, hän ohjeistaa.

Kunniamaininnan myönsi puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos ry.

– Apua nuorille -toiminta vastaa kunniamaininnan kriteereitä olemalla ajankohtainen, kekseliäs, eettinen, esimerkillinen sekä vaikuttava vuorovaikutusteko.

– Toiminta katsottiin arviointiraadissa teoksi, joka pyrkii edistämään nuorten hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuuden tukevaan vertaisvuorovaikutukseen. Lisäksi teossa korostuu teknologian hyödyntäminen myönteisen vuorovaikutuksen edistäjänä, kunniamainintaa perusteltiin.

Lisää aiheesta

Nuoret lesket saavat vertaistukea Imatralla: "Tärkeintä on tieto siitä, ettei ole omassa tilanteessaan yksin"4.10.2018 07.05
Nuoret uskovat työelämätaitoihinsa, mutta jaksaminen huolettaa – "Lähes puolet kokenut toivottomuutta"6.9.2018 18.15

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi