Paikalliset

Nuoret lesket saavat vertaistukea Imatralla: "Tärkeintä on tieto siitä, ettei ole omassa tilanteessaan yksin"

Vertaistukiryhmässä saa puhua tai olla hiljaa. Tärkeintä on tieto siitä, ettei kukaan ole yksin.

Elina Lääperi toimii vertaisohjaajana nuorten leskien ryhmässä.

Tuija Horttanainen

Nuorten leskien vertaistukiryhmä aloittaa kokoontumiset Imatralla tänään keskiviikkona 3.10. kello 17–19.

Kokoontumispaikkana on Tainionkosken pappilan yläkerta, ja kokoontumisia jatketaan tästä eteenpäin jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Kokoontumisissa on tarjolla myös pientä iltapalaa.

Samaan aikaan pappilan alakerrassa on LapsiArkki, joten vertaistukiryhmään osallistuminen ei jää kiinni ainakaan siitä, että lastenhoitoapua ei olisi saatavilla.

Ryhmän vertaistukiohjaajana toimii Elina Lääperi. 34-vuotias Lääperi menetti oman miehensä äkillisesti ja tapaturmaisesti reilut kolme vuotta sitten.

– Nyt tuntuu, että aika on kypsä auttaa muita. Tämä Suomen nuoret lesket ry:n toiminta on Imatralla aivan uutta.

Vaikka ryhmän nimessä puhutaan nuorista leskistä, ei tarkkaa ikärajaa ole.

– Tässä yhteydessä nuorella tarkoitetaan työikäistä ihmistä. Ja vaikka ryhmä toteutetaan yhteistyössä LapsiArkin kanssa, ei osallistujalla tietenkään tarvitse olla lapsia.

Parin tunnin kokoontumisten sisältö on kaksiosainen. Ensin Imatran seurakunnan varhaiskasvatuksen ja perhetyön työalajohtaja Pirjo Tiippana pitää alustuksen vaihtuvasta teemasta.

Teemaosuuden jälkeen on aikaa vapaalle keskustelulle. Hengellistä sisältöä kokoontumisissa ei ole.

– Käsiteltäviä Mielenpuu-teemoja ovat muun muassa minä ja perheeni, kriisi, koti ja arki, tunteet, omat vahvuudet ja taidot sekä unelmat.

Lääperi valmistui keväällä fysioterapeutiksi. Ajatus vertaistukiryhmän perustamisesta syntyi opinnäytetyöprosessin aikana.

– Opinnäytetyöni aiheena oli psykofyysinen fysioterapia suruprosessissa. Tähän kuuluu muun muassa rentoutus- ja hengitysharjoitteita, keskusteluakin. Sain siinä esimakua sururyhmän toiminnasta.

– Nyt alkavan vertaistukiryhmän toimintaa voidaan muokata osallistujien toiveiden mukaan, joten esimerkiksi psykofyysisten harjoitteiden tekeminen on mahdollista.

Lääperi toivoo uuden ryhmän tavoittavan ainakin ne nuoret lesket, jotka eivät vielä ole löytäneet vertaistukea muualta.

– Tärkein anti on mielestäni tieto siitä, että ei ole omassa tilanteessaan yksin. Toiset vastaavassa tilanteessa olevat käyvät läpi aivan samoja asioita, vaikka tuntuisi, ettei kukaan ymmärrä ja tiedä, miltä itsestä tuntuu.

Ryhmässä saa puhua juuri niin paljon kuin haluaa – tai olla vaikka hiljaa.

– Ei tarvitse pelätä, että siellä joutuu esiintymään tai kertomaan itsestään kaiken. Pelkkä kuunteleminenkin on sallittua.

Kun Lääperin puoliso menehtyi, perheen lapset olivat 1- ja 3-vuotiaita.

– Vaikeinta oli totaaliyksinhuoltajuus. Se, että olin yhtäkkiä yksin vastuussa ihan kaikesta. Ei ollut isä-viikonloppuja, ei miesten ja naisten töitä. Oli vain töitä. Alkuvaiheesta en muista paljoakaan, asioita vain suoritti automaattisesti.

Lääperi itse on saanut paljon tukea ”epäviralliselta vertaistukiryhmältä”, eli samaan elämäntilanteeseen joutuneilta ystäviltään. Lappeenrannassa toimi aikaisemmin nuorten leskien vertaistukiryhmä, ja sielläkin Lääperi kävi muutaman kerran.

– Ei ole olemassa mitään tiettyä surun vaihetta, johon vertaistukiryhmässä käyminen kuuluisi. Jollakin vertaistuen tarve voi tulla heti leskeksi jäämisen jälkeen, toisella se voi viedä vuosia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi