Paikalliset

"Oli yllättävää, missä kaikessa puuta käytetään" – Lappeenrannan koululaiset tutustuivat metsään

Maisa, Vera, Martta, Nella ja Linnea Kasukkalan koulusta kertoivat oppineensa retkellä, mitä puusta valmistetaan, miten puun ikä lasketaan ja miten puut kasvavat.

Katja Tiikasalo

Lappeenrannan alueen kuudesluokkalaiset pääsivät viettämään osan koulupäivästään metsässä retkeillen. Nuoret tutustuivat metsien kasvuun, hoitoon ja käyttöön neljän rastin avulla.

Retki alkoi taimien istuttamisella. Lapset oppivat, että taimet istutetaan pottiputken avulla. Putki painetaan kohtisuoraan mättään päälle ja taimi tiputetaan putken kautta montun pohjalle. Lopuksi juuripaakun ympärys tasoitetaan tiiviiksi jalalla.

Toisella rastilla Suomen Metsäyhdistyksen Anne Turunen tutustutti koululaiset kasvatusmetsän ikään ja kasvuun muun muassa vuosirenkaiden laskennan avulla. Oppilaat laskivat nuoren kuusikon ikää myös havainnoimalla oksakiehkuroiden määrää.

– Taimet ovat saman ikäisiä kuin kuudesluokkalaiset oppilaat, Turunen kertoo osoittaessaan nuoria taimipuita.

Kolmannella rastilla nuoret pääsivät pohtimaan UPM:n Juho Ikosen avustuksella, miksi metsiä kasvatetaan ja mitä tuotteita niistä saadaan. Narulle oli ripustettu kymmenisen eri tuotetta, joista ainoastaan yksi ei ollut valmistettu puusta.

Lappeen koulun 6A-luokalle tieto siitä, että sellua syödään muun muassa jäätelön joukossa, oli uutta. Luokanopettaja Anu Heinonen yhtyy ajatukseen.

– Oli yllättävää, missä kaikessa puuta käytetään. Puusta tehdyt tuotteet oli konkreettisesti esillä ja pääsimme yhdessä ihmettelemään ja koskettelemaan niitä. Hyvin opettavainen kokemus, hän lisää.

Viimeinen ja ehkä odotetuin rasti oli nuotiopaikka, jossa oppilaat pääsivät syömään eväitään ja paistamaan makkaraa.

Metsäretket järjestettiin yhteistyössä Suomen Metsäyhdistyksen ja 4H-liiton kanssa syyskuun 12.–13. päivä. Retkillä oli mukana Lappeenrannasta 8 koulua ja lähes 400 oppilasta. Lappeenrannasta mukana olivat Skinnarilan koulu, Lauritsalan koulu, Lappeen koulu, Sammonlahden koulu (Lavolan toimintayksikkö), Kimpisen koulu, Kaukaan koulu, Kasukkkalan koulu ja Myllymäen koulu.

Kuudesluokkalaisten metsäretket ovat osa UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi