Paikalliset

Saimaan ammattiopisto Sampo sai ministeriöltä reilut puoli miljoonaa strategiarahaa

Saimaan ammattiopisto Sampo sai ministeriöltä 550 000 euroa strategiarahaa.

arkisto / Janne Koivisto

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi historian ensimmäiset strategiarahat.

Saimaan ammattiopisto Sampo on saanut 550 000 euron strategiarahoituksen uusien oppimisympäristöjen kehittämisohjelman käynnistämiseen. Ohjelma jatkuu vuoden 2020 loppuun, ja lisärahoitusta voidaan hakea vuosittain.

– Sampo tuo jatkossa opiskelijat ja oppimisympäristöt entistä lähemmäs yrityksiä, asiakkaita ja työelämää. Tällä tavoin vastaamme toimintaympäristön muutosten tuomiin haasteisiin, kertoo kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara.

Sampon oppimisympäristöjen kehittämisohjelmalla on useita tavoitteita.

Sillä luodaan oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat opiskelijoiden yksilöllisten opintopolkujen toteuttamista ja tukevat työpaikalla järjestettävää koulutusta, esimerkiksi YritysSampo-toimintamallin laajentaminen uusille aloille.

– Oppimisympäristöjä uudistamalla lisätään ammatillisen koulutuksen vetovoimaa ja motivoidaan opiskelijoita osaamisensa kehittämisessä, esimerkiksi pelillisyyden soveltamista oppimisympäristöissä ja tilojen uudistamista oppimista edistäviksi.

Ohjelmalla myös kehitetään oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman osaamisen hankkimisen.

– Oppimisympäristöjä uudistamalla vastataan toimintaympäristön muutosten tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, esimerkiksi ottamalla käyttöön simulaatioon perustuvaa pedagogiikkaa, kehittämällä simulaatioympäristöjä ja laajentamalla niiden käyttöaluetta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä 34 miljoonaa euroa 68 ammatillisen koulutuksen järjestäjälle.

Tänä vuonna suurin osa rahoituksesta myönnettiin toimintakulttuurin uudistamiseen ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden mukaiseksi sekä vastaamaan digitaalisen murroksen tuomiin haasteisiin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi