Puheenaihe

"Kasvuloikka odotettavissa" – talous kasvaa Suomessa nyt jopa vanhoilla rakennemuutosalueilla

Viime vuonna Suomessa talous kasvoi kärkivauhtia, mutta uusissa ennusteissa ero muihin Pohjoismaihin kasvaa.

ESM arkisto

Talouden positiivinen vire leviämässä koko Suomeen ja myös rakennemuutoksen riivaamat alueet ovat päässeet kasvu-uralle, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön TEM:n raportti.

Pohjois-Suomessa odotetaan jopa suoranaista "kasvuloikkaa" kaivosteollisuuden ja biotalouden tulevien investointien ja matkailun ansiosta.

Vain Turunmaalla tilanne on heikentynyt vuoden takaiseen nähden.

TEM:n mukaan kasvun myötä myös pula osaavasta työvoimasta lisääntyy.

– On etsittävä uusia keinoja siihen, miten saamme tekijät ja työn kohtaamaan, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) TEM:n tiedotteessa.

Esimerkiksi Uudenkaupungin autotehdas työllistää nyt noin 4 000 henkilöä ja aikoo rekrytoida vielä noin 1000 uutta henkilöä lisää. Työvoimaa haetaan kautta maan.

Rekrytointiongelmista kärsitään jopa Kainuussa, jossa syynä on työikäisen väestön väheneminen.

Varsinkin metallialalla, rakentamisessa ja ICT-alalla pula osaajista on kasvussa ympäri maata.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat