Paikalliset

Yritysten tuottavuutta ja henkilöstön työhyvinvointia vahvistetaan uudessa hankkeessa – Saimaan ammattikorkeakoulu mukana

Riina Haapala

Saimaan ammattikorkeakoulu on mukana uudessa Tuottavasti moninainen –hankkeessa, jossa yrityksiä autetaan tunnistamaan työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välisiä yhteyksiä sekä keskeisimpiä niihin vaikuttavia tekijöitä.

Hankkeessa mikro- ja pk-yritysten tuottavuutta ja henkilöstön työhyvinvointia vahvistetaan yrityskohtaisissa kehittämisprosesseissa, joiden avulla tehdään näkyväksi osaamista ja kertynyttä kokemusta.

– Tavoitteena on, että mukaan lähtevät yritykset pystyvät hyödyntämään hankkeen kohderyhmänä olevien yli 54-vuotiaiden ja maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osaamista. Usein ikä ja muun muassa erilainen kulttuuritausta tuottavat osaamista, jota ei välttämättä osata hyödyntää yrityksessä. Etsimme yhdessä keinoja, joiden avulla yritys pystyy hyödyntämään myös tällaista osaamista ja kokemusta parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo projektipäällikkö Juha Peteri.

Parhaillaan mukaan haetaan yrityksiä. Etelä-Karjalasta hankkeeseen pääsee mukaan 15 yritystä, joiden johto ja henkilöstö tulevat työskentelemään yhdessä Saimaan ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden kanssa.

Kehitystyön tuloksena pk-yritysten työhyvinvointi parantuu, työnhallinnan tunne ja tuottavuus kehittyvät ja yrityksen toiminta on tarkoituksenmukaista ja tehokasta. Toimintaa pystytään myös suunnittelemaan ja arvioimaan paremmin, kun työhyvinvoinnin ja tehokkuuden välinen yhteys on selkeästi tunnistettu.

Tuottavasti moninainen –hankkeen päätoteuttaja on Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saimaan ammattikorkeakoulu toimii osatoteuttajana. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama. Rahoittava viranomainen on Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hankkeen toiminta-aika on 1.10.2017 - 30.9.2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi