Paikalliset

SaiPan A-nuorten joukkueessa pelaajia viidestä eri ikäryhmästä – "Kun pelaajilla on jopa viisi vuotta ikäeroa, niin heillä on erilaisia henkisiä ja fyysisiä valmiuksia"

Heikki Kemppainen

SaiPan A-nuoret aloittivat viime viikonloppuna nuorten SM-liigan alemman jatkosarjan vierailemalla Vaasassa ja Jyväskylässä. Kotiin tuomisina joukkueella oli voitto ja tappio.

– Pitkä tauko näkyi otteissa ja ei päästy halutulle tasolle, kertoo A-nuorten päävalmentaja Janne Mälkiä.

Vaatimustason avulla pyrimme siihen, että saisimme joka päivä parhaan mahdollisen irti.

Nuorten SM-liigan alkusarjassa lappeenrantalaiset jäivät pisteen päähän ylemmän jatkosarjan paikasta.

– Asia on saatu käsiteltyä, meillä on ollut koko kauden ajan sisäiset tavoitteet, joita kohti mennään.

Nämä tavoitteet liittyvät arkeen ja päivittäiseen tekemiseen.

– Harjoittelun ja otteluun valmistautumisen vaatimustason avulla pyrimme siihen, että saisimme joka päivä parhaan mahdollisen irti.

Vaikka syyskauden jälkeen joukkuetta kutsuikin alempi jatkosarja, on lappeenrantalaisilla mahdollista päästä vielä pudotuspeleihin. Villi kortti-kierroksella Nuorten SM-Liigan alemman jatkosarjan voittaja kohtaa ylemmän jatkosarjan seitsemänneksi sijoittuneen. Parin voittaja etenee puolivälieriin.

SaiPan A-nuorten ryhmä koostuu yhteensä viiden eri ikäryhmän pelaajista, joista vanhimpia ovat 1996 syntyneet Petrus Pietiläinen ja Sebastian Sjöholm. Joukkueen nuorin pelaaja on tällä kaudella ollut Suomen alle 17-vuotiaidenkin maajoukkuetta edustanut Matias Mäntykivi, joka on syntynyt vuonna 2001. Tehokkaimmat SaiPan pelaajat olivat syyskaudella ranskalainen Bastien Maia tehoin 13+17=30, +15 ja Sebastian Sjöholm 7+18=25.

– Kun pelaajilla on jopa viisi vuotta ikäeroa, niin heillä on erilaisia henkisiä ja fyysisiä valmiuksia, se tekee valmentamisesta hyvän haasteen

Osa joukkueen pelaajista on noussut syksyllä B-nuorten Mestiksestä edustamaan A-nuoria.

– Sarjojen välillä on eroa aika paljon. Nämä pelaajat ovat parantaneet juoksuaan, joukkueessa on alkukauden kärjen ja hännän väli kaventunut.

Nuorten SM-liigan tason Mälkiä kokee hyväksi pelaajien kehittämisen kannalta.

– Pelaajat ovat nuorentuneet viime vuosien aikana, kun nykyisin myös Mestiksessä kiekkoilee paljon nuoria pelaajia, päävalmentaja Mälkiä sanoo.

– Tekeminen arjessa ja pelaajien sisäinen halu kehittävät pelaajaa. Valmentaja on auttava tekijä.

A-nuorten kotipelit

12.1. SaiPa–Sport

13.1. SaiPa–TPS

27.1. SaiPa–K-Kissat

3.2. SaiPa–Jokerit

9.2. SaiPa–Ilves

18.2. SaiPa–Jukurit

23.2. SaiPa–HIFK

3.3. SaiPa–TUTO

6.3. SaiPa–Diskos

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi