Paikalliset

Yhä useampi on rikollinen Joutsenon säilöönottoyksikössä – Vankilataustaiset keskitetty Joutsenoon

Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä sijaitsevaan säilöönottoyksikköön on keskitetty rikollistaustaiset, maasta poistumista odottavat. Säilöönottoyksikkö on ollut kesästä alkaen käytännössä koko ajan täynnä.

Lari Heikkinen

Joutsenon säilöönottoyksikön asiakkaista aiempaa suurempi osa on rikollisia.

”Meillä on paremmat edellytykset pärjätä potentiaalisesti väkivaltaisten asiakkaiden kanssa.

Joutsenon vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Antti Jäppinen kertoo, että vuodesta 2016 alkaen vankilataustaiset maasta poistettavat on keskitetty Joutsenoon.

– Poliisi on arvioinut, että meillä on paremmat edellytykset pärjätä näiden potentiaalisesti väkivaltaisten tai varovaisuutta edellyttävien asiakkaiden kanssa kuin Suomen toisessa säilöönottoyksikössä Helsingin Metsälässä, Jäppinen perustelee.

Jäppinen kertoo, että henkilökunnan valmiudet järjestyshäiriöihin puuttumiseen ovat Joutsenossa Metsälää paremmat. Lisäksi Joutsenossa on yhden hengen majoitushuoneita, joita Metsälässä ei ole.

Asiakaskunnan muuttuminen potentiaalisesti vaarallisemmaksi vaikuttaa myös henkilökuntaan.

– Oman työturvallisuuden ja asiakasturvallisuuden ylläpito vaatii henkilökunnalta korostuneesti turvallisuusasioiden osaamista, Jäppinen muistuttaa.

Koko henkilökunta on koulutettu voimankäyttötilanteisiin, joten tilanteet pystytään hoitamaan pääsääntöisesti oman henkilökunnan voimin.

– Melko harvoin meillä poliisia tarvitaan järjestystä turvaamaan.

Joutsenon säilöönottoyksikön täyttöaste on miesten puolella 83 prosenttia koko vuoden osalta. Kesästä asti yksikkö on Jäppisen mukaan ollut käytännössä koko ajan täynnä.

Keskimäärin Joutsenon säilöönottoyksikössä vietetään hieman yli 36 vuorokautta. Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Yleisimmin esiintyvä säilöönottoyksikössä vietetty aika on kuitenkin kaksi vuorokautta. Yli kuukauden keskipituus johtuu siitä, että osa viettää aikaa Joutsenossa hyvinkin pitkään, jopa 9–12 kuukautta.

Pitkä aika johtuu siitä, että joihinkin maihin on vaikea saada palautettua.

– Erityisesti eräisiin Afrikan maihin on vaikea saada palautettua maiden omia kansalaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi