Etelä- Karjalan Pelastuslautakunta on tälle valtuustokaudelle tehnyt palvelutasopäätöksen, jonka mukaisesti pelastustoimen tulisi toimia. Lautakunta on kaikin keinoin yrittänyt hoitaa Etelä-Karjalan pelastustoimintaa mahdollisimman hyvin.
Nyt voisi kertoa miksi tilanne on pikkuhiljaa heikentynyt. Se johtuu Etelä-Karjalan pelastustoimen päätöksenteko-organisaatiosta. Tälle valtuustokaudelle on valittu Etelä-Karjalan Pelastuslautakunta, joka on monissa päätöksissä pyrkinyt kehittämään pelastustoimintaa eli yrittänyt kasvattaa pelastustoimen rahoituksen tarvetta. Päätöksenteko-organisaation on seuraavanlainen: kunnan- ja kaupungin johtavista virkamiehistä on muodostettu neuvottelukunta joka johtaa pelastusjohtoa ja tekee päätöksiä pelastustoimen rahoituksesta ja tuo ne päätösesitykset lautakunnalle.
Useasti menee niin että lautakunta ei hyväksy pelastustoimen heikentämistä ja tekee päätöksen rahoituksen lisäämisestä ja palvelutason ylläpitämisestä. Useasti on käynyt niin, että Lappeenrannan kaupunginhallitus, joka on lautakuntaa ylempi päätöksenteko organisaatio pelastustoimessa, ei hyväksy pelastuslautakunnan päätöksiä. Kaupunginhallitus tekee päätöksensä neuvottelukunnan esityksen mukaisesti, eli esittää ylimmälle päätöksenteko-organisaatiolle eli kaupunginvaltuustolle talousarvion yhteydessä pelastustoimen budjettia, jossa hallitus on käyttänyt punakynää eli pienentänyt poistanut lautakunnan päätöksiä.
Näissä kaikissa päätöksenteko tilanteissa voisi todeta että kaupunginvaltuusto on niinsanottu kumileimasin. Lautakunta teki päätöksen eli esitti, että Lappeenrannan kaupunginhallitus varaisi suunnittelumäärärahan länsialueen pelastusaseman rakentamiseen. Lautakunta myös vaati, ettei pelastustoimen palvelutasoa saa heikentää vuonna 2012. Vuodelle 2012 olisi pitänyt pelastustoimen budjettia kasvattaa noin 4 prosenttia. Näin olisi turvattu palvelutaso ja pystytty ylläpitämään yksiköiden miesvahvuus. Myös sopimuspalokuntien toimintaa olisi voitu pitää yllä, eli Luumäelläkin olisi voitu hoitaa yö- ja viikonloppuvarallaolo.
Lautakunta on vuosien kuluessa jatkuvasti yrittänyt huolehtia Etelä-Karjalan alueen vapaapalokuntien toiminnasta eli esittänyt joka vuosi, että VPK:n toimintaa tulee elvyttää eli yrittää kaikin keinoin huolehtia että sopimuspalokunnat pystyvät rekrytoimaan lisää harrastajia palokuntiin. Nyt valitettavasti pitää todeta, että vuosien kuluessa sopimuspalokuntien toiminta on hiipunut, ja pari sopimuspalokuntaa on lopettanut toimintansa.
Nyt voin näin lopuksi todeta, että vuosia on jo jatkunut että pelastustoimen budjettia on jatkuvasti heikennetty, eli kasvatettu minimaalisesti eli ammattipalomiesten palkankorotuksia ei ole huomioitu budjetissa, joka on aiheuttanut että henkilöstön määrää on jouduttu vähentämään, eli eläkkeelle jääneiden tilalle ei ole voitu palkata uusia ammattipalomiehiä.
Teppo PuhakainenEtelä-Karjalan Pelastuslautakunnan jäsenLappeenrannan kaupunginvaltuutettu