Kommentit
taasko tää ilmastouskovaisten vouhotus alkoi.
Luin vähän aikaa sitten hesarista jutun, missä kerrottiin ihmisen aivojen kehittyneen runsaan lihansyönnin ansiosta. Siis, että lihapitoinen runsaasti proteiinia sisältävä ruoka mahdollisti aivojen suhteellisen kasvun.
Näin lihaa syövänä miehenä ryhdyin miettimään, että kääntääkö useamman sukupolven aikana tapahtuva pelkkä kasvissyönti kehityksen päinvastaiseen suuntaan? Eli käykö kasvissyöjien jälkeläisille pitkän ajan kuluttua niin, että he lähestyvät kaukaisia esi-isiään, apinoita? Tämä ainakin selittäisi monet viherpiipertäjien ehdottamat järjettömyydet, jotka tulevat yhteiskunnallemme todella kalliiksi.
tehkääpä huomioita
Porkkananpurijat olivat julkisuuden suosiossa tätä ennen 1980 -luvun jälkipuolella. - Sen jälkeen:
- Ihmisten määrä on lisääntynyt (5 miljardia v. 1987, 6 miljardia v. 1999 ja 7 miljardia v. 2011. - Ks. Wikipedia/Maailman väestö).
- N. miljardin länsimaalaisen elintasoa ja samalla energiankulutustasoa on vakavissaan ja menestyksekkäästi lähtenyt tavoittelemaan 1,34 miljardia kiinalaista, 1,19 miljardia intialaista, 240 miljoonaa indonesialaista, 190 miljoonaa brasialaista jne. - Seurauksena on fossiilisten polttoaineitten hinnat ovat nousseet ja öljyn hinta on erityisen paljon noussut.
Näissä olosuhteissa kannattaa säästää energiaa ja välttää ruoan tuhlausta.
- Lihaa ei pitäisi tuottaa syöttämällä kasvissyöjille viljaa, porkkanoita yms. eikä viljelykaloja ruokkia kalatahnalla.
- Liha pitäisi saada kasvissyöjistä, jotka syövät ruohoa, lehtiä ym., jota ihminen ei pysty syömään. Pitäisi syödä luonnonravinnolla kasvaneita kaloja.
Tämä ei ole "ilmastouskovaisten vouhotusta", vaan tämän päivän järki-ihmisen toimintaa oikean tiedon pohjalta.
Aapeli nyt vaan vetää possua ja nautaa päivittäin, jos elämä siitä piristyy. Meillä muilla kuitenkin on oikeus ja velvollisuuskin ajatella myös tulevia sukupolvia. Ei yhtään haittaa tai tee kipeää järkiperäistää jatkuvaa pihvin ahmimista. Ei kukaan kiellä syömästä lihaa, sitä ei vaan tarvitse olla joka aterialla. Liha ei myöskään ole aterian pääosa, vaan lisuke.
On niiiin halpaa ja helppoa hokea muutamaa sanaa (ilmastouskovainen, viherpiipertäjä, ja mihin jäi kukkahattutäti???). Huomattavasti enemmän aivotoimintaa (kasvisravinnolla tai ilman) tarvitaan tulevaisuuden visiointiin!
Hyvä Martat! Juttunne oli täyttä asiaa ja tiukasti ajassa kiinni olevaa tekstiä.
Noi Marttojen ohjeethan on ihan mainioita... ja niitä saa soveltaa :-) Tekis mieli kirjottaa pullamössöämmistä ja niiden osaamisista... mut antaa olla... terkkareissaha niitä niiden osaamisia joudutaan hoitamaan... :-(
Periaatteessa Martat on ihan hyvällä asialla. Ruoan laittaminen alkaen perusasioita, hyvistä raaka-aineista ja oikeiden välineiden käytöstä on ihan hyvä opetella, vaikka ne olisivat joskus kotonakin opetettu. En tiedä, miksi tänä päivänä Martta-henkisyys ei ole kovin muodikasta. Ehkä siinä vieläkin istuu tiukasti käsitys Martoista pitämässä yllä perinteistä käsitystä naisten roolista kotona ja yhteiskunnassa. Luin jostain tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset naiset hoitavat yhä edelleen pääsääntöisesti taloustyöt, päävastuulla myös lapsien hoito tai hoidon järjestely ja käyvät myös palkkatyössä. Tämä ei sovi kuvaan emansipoituneesta naisesta, jolle ura, perhe + lapset ja harrastukset ovat helposti yhteensovitettavissa. Luulisi, että juuri tähän todelliseen arjen ruuhkaan, Marttojen neuvot ja ohjeet sopisivat loistavasti. Paremmin, kuin sushi-rullien opettelu tv:n kokkisota-ohjelmista tai viinin valinnan ongelman ratkaisu sille tarkoitetuilla kursseilla.
Tietenkin elämäntilanteet vaihtelevat: pienen koliikkivauvan yöimetysten ja horroksen keskellä omaa syömistä ja nimeä tuskin muistaa ja joskus työpäivän jälkeen autolla ns. venttiilit auki tarhasta haetulle päivänsäteelle ennättää juuri ja juuri hakea einesmakaroonilaatikon Valintatalosta. Jossain välissä kun on rauhallisempaa ennättää leipomaan muksun kanssa ja laittamaan viikonloppuna ruoan ihan alusta alkaen.
Jokainen nainen kyllä jossain sydämensä syvimmissä sopukassa silti haluaa hemmotella miestään sekä arjessa että pyhinä, kuka mitenkin: karjalanpaistilla, sushirullilla, jänispaistilla tai läskisoosilla. Ja jos on oikein hyvä tuuri ja aikaa, niin nainen käy ampumassa sen jäniksen ja nylkee sen pataan ;-)
Aapeli - en löytänyt tekstistä kohtaa että lihaa ei saisi syödä ! järki käteen ja hyvät ohjeet käytäntöön... kukin syö mitä haluaa ja elää sen mukaan.
Ja vielä yksi vinkki, jolla voi aiheuttamiaan haittoja vähentää: Syö kaikki ruokasi, älä heitä ruokaa roskiin tai edes biojätteeseen/kompostiin. Samalla, kun ruoka tulee käytettyä mahdollisimman tarkasti juuri siihen, mihin se on tuotettu, säästyy myös selvää rahaa, ympäristön lisäksi. Tässä olisi minullakin vielä parantamisen varaa, ikävä kyllä.
Aterian lopuksi lautanen pitää aina nuolla puhtaaksi.:)
Mikä ettei, jos ruoka oli hyvää ja seura sekä paikka sen sallivat. Ns. ihmistenilmoilla tosin kaikenkaltaista nuoleskelua on syytä välttää, se kun ei kuulu sivistyneen ihmisen tunnusmerkkeihin.
Eiköhän keskivertokansalainen syö valtaosan ruoastaan kotioloissa. Herättää muuten hilpeyttä vaikkapa lastenlapsissa tuo vaarin lautasen nuoleminen ja ehkäpä kasvattaa lapsia omatoimisesti oivaltamaan, ettei kannata ahnehtia lautaselleen enempää kuin aikoo tai jaksaa syödä, niin kotioloissa kuin kuppilassakin. Siinä perimmäinen lautasen nuolemisen idea, huvi ja hyöty:)
Tärkeintähän tietenkin on opetella ostamaan kaupasta sopiva määrä ruokaa, jotta sitä ei tarvitse kantaa roskikseen.
Lainaus:
"Näin lihaa syövänä miehenä ryhdyin miettimään, että kääntääkö useamman sukupolven aikana tapahtuva pelkkä kasvissyönti kehityksen päinvastaiseen suuntaan? Eli käykö kasvissyöjien jälkeläisille pitkän ajan kuluttua niin, että he lähestyvät kaukaisia esi-isiään, apinoita? "
Ei tarvitse odottaa edes niitä jälkeläisiä.. hyvin useassa tapauksessa jo nykyisen kasvissyöjän tunnintaa kun hän avaa suunsa.. ei tarvitse montaa lausetta kuunnella kun tunnsitus on tehty.
Tota...Anzzi. Moittii kasvissyöjiä apinoiksi, eikä osaa itse edes kirjoittaa? Mikä sana se "tunnsitus" oikein on? Sorry, kun en ymmärrä...sekaruokavaliosta huolimatta.
Oikeasti jos on tosi vaikea luopua lihasta niin ÄLKÄÄ pliis ikinä ostako turkisvaatteita. Niiden takana on aivan hirveää eläinrääkkäystä. Itseltäni ei heru mitään kateutta rikkaille naisille jotka käyttää eläinturkiksia takkina.
Kannattaa ihan katsoa tämä video:
http://www.youtube.com/watch?v=THIODWTqx5E&feature=player_embedded#
^ Lihantuotto oli ennen vielä rehellistä mutta nyt sitä on alettu ylituottamaan tollasilla keinoilla. Pakko saada paljon ja myydä, sitten jää ylimääräistä.
Pliis älä katso kaikkea mitä esitetään! Hyvää turkistakkia tuskin saadaan aikaan rääkätyn eläimen nahasta; eiköhän niitä kohdella ihan hyvin, siihen nähden, ettei niiden elämä ole pitkä, eivätkä ne tiedä paremmasta. Kaikenmaailman myrkyistä (öljystä ym. ) tehdyt keinovaatteet ehkä rääkkäävät enemmän tekijöitään, joiden elämä sentään on ihmisiän pituinen. "Kertakäyttövaatteista" kertyvät jätteet eivät häviä yhtä helposti luonnosta, kuin häviäisi eläinturkis, joita toisaalta pidetään vuosikausia ja siirtyvät vielä äidiltä tyttärelle.
Vihjeeseen :Älä osta enemmän kuin kulutat.
Meillä tehdään ostoslista jota pyritään noudattaa tarkkaan.
Älä osta tunteella eikä mielihalujen mukaan.
(jos meillä olisi kotisika se kuolisi nälkään)
Bror Bergman
Kotisiasta tuli mieleen, että miksi ei Vantaallakin kesäisin ole joka takapihalla vaikka vuokrakanoja? Joku siipikarjan kasvattaja ottaisi bisnesideaksi tuoda keväisin häkillisen kanoja (hyväksi katsottuihin oloihin) kesäkasvatiksi ja hakisi ne syksyllä pois. Kesän mittaan voisi popsia kanojen munat, eikä sitten tarvitsisi tehdä kanasta paistia vaan se matkustaisi takaisin sinne mistä tulikin.
Vuohia voisi vuokrata "ruohonleikkuriksi" kaupungin jättömaille ja vaikeisiin rinteisiin talojen väliin. Tietysti pitäisi olla vastuuhenkilöt ja hyvä hoito näillekin elikoille. Vuohipaimenia voisi palkata koululaisista ja opiskelijoista... kotipihoissa tietysti talon lapset töihin.










