Eksoten terveyspalveluiden johtaja Markku Hupli kertoo, että Eksoten alueella lääkäripula on selvästi helpottanut. Tilanne on hänen mukaansa kohtuullinen. Sen sijaan Yle Etelä-Karjala uutisoi eilen, että Etelä-Karjalan terveyskeskusten kevään lääkäritilanne näyttää huonolta. Moni lääkäri lähtee erikoistumaan, ja sijaisia on vaikea saada. Maakunnassa vaikeroidaan myös pätevien sosiaalityöntekijöiden puutetta. Ylen haastattelema Eksoten henkilöstöjohtaja Keijo Siiskonen kertoi, että erikoistumaan lähteviä lääkäreitä paikkaamaan tarvitaan keikkalääkäreitä, joiksi ehkä joudutaan hyväksymään myös firmojen tarjoamia opiskelijoita.
Nyt olisikin mukava tietää, onko Eksotella lääkäripula vai ei? Avoimia paikkoja ainakin on, joten sen perusteella myös pulaa osaavista tekijöistä ilmenee. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Eksoten tilanteesta näyttää saavan aivan toisenlaisen kuvan, riippuen siitä keneltä asiaa kysyy.
Itse en ole lääkäripalveluja onneksi tarvinnut, mutta lähipiiristä kuulemieni puheiden perusteella olisin taipuvainen näkemään asian henkilöstöjohtaja Keijo Siiskosen silmin. Lappeenrannan terveyskeskuksessa on kuulemma niin kova ruuhka, että ajanvarauksesta ei kyetä antamaan aikoja esimerkiksi niille, jotka tarvitsevat lääkärintodistuksen ajokorttia varten. Heitä on ohjattu päivystykseen ja sitä kautta lääkärille, joka on todistuksen kirjoittanut. Ei kuulosta kovin fiksulta käytännöltä.
Armilan toimipisteessä työskentelevä lääkäri on puolestaan itse todennut asiakkaalle, että heillä on lääkäripula, joka ei näytä helpottavan. Myös apteekkien henkilökunta jopa ”kummastelee”, jos joku on onnistunut saamaan lääkärin kirjoittaman reseptin itselleen. Henkilöstö ja henkilöstöjohtaja tuntuvat siis katsovan maailmaa samoilla linsseillä, toisin kuin esimerkiksi Hupli.
Huplin puolustukseksi täytyy kuitenkin todeta, että lääkäritilanne varmastikin on parantunut, aiempaan verrattuna. Se, onko tilanne ”kohtuullinen”, on tässä tapauksessa kai makuasia, ja täysin siitä riippuvainen, keneltä sitä kysyy.
Joka tapauksessa näyttää varmalta, että Eksoten tehtävät eivät todellakaan tule helpottumaan, sillä kulukurin pitäisi pitää ja samaan aikaan väestö ikääntyy. Henkilöstöpula ja kulukuri eivät ole helposti yhteen sovitettavia asioita ja tällaisessa paineessa valelääkärinä toimiminen lienee myös helpompaa, kun kaikilla on kiire.