Hyväntuulinen Stina Girs on edellisenä iltana heittänyt viimeisen englanninkielisen keikkansa Kuopiossa. Tästä eteenpäin kieli pysyy tutussa ja turvallisessa suomen kielessä. Girsin kesä on ollut hyvin kiireinen ja takana on vain yksi täysin vapaa viikonloppu koko kesänä.
– Silloin pitää takoa, kun rauta on kuumaa.
Suurin rumba on kuitenkin vasta alkamassa, sillä Girsin ensimmäinen sinkku julkaistaan aivan näillä näppäimillä.
Radiolevitykseen Kirje-niminen sinkku lähti maanantaina ja digitaalisesti se julkaistaan ensi viikon torstaina. Debyyttilevyä äänitetään kovaa vauhtia.
– Idolsin jälkeen on riittänyt tekemistä, sillä kirjoitan ja sävellän kaikki kappaleeni itse. Kaikki kappaleet ovat täysin uusia, varta vasten tätä levyä varten sävellettyjä.
Girs myöntää, että kilpailussa hänellä oli onni myötä: voittajana hänellä olisi ollut vähemmän aikaa ja enemmän paineita saada levy nopeasti ulos. Tiputtuaan Idolsista Girs laittoi hihat heilumaan ja soitti bändin pojille puhelun, jota soittajat olivatkin ehtineet odottaa: nyt aletaan töihin.
– Olen siinä mielessä onnekas, että sain keikoille ja levylle tutut soittajat. Stressi on puolittunut, kun on saanut tehdä töitä tuttujen ihmisten kanssa.
Kotikaupungin, Järvenpään, asukkaat ovat lämpimästi seuranneet Girsin siirtymistä paikallisilta lavoilta suuremmille areenoille. Kovassa nosteessa oleva laulajatar tunnistetaan jo kassajonossa, mutta hän on kaikesta huolimatta pitänyt korkokenkänsä tiukasti maassa.
Myös toimittajan kesäauton renkaat pysyvät tiukasti maassa, sillä kaara ei suostu liikkumaan kovasta yrityksestä huolimatta.
– Minä olen varmaan huonoa karmaa, Girs vitsailee.
Laulajattaren kadottua kulman taakse auto kuitenkin käynnistyy aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Paluumatkan kuski ja auto kyräilevät toinen toisiaan, radiokaan kun ei toimi.