Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Suomalaisen popmusiikin legendoihin lukeutuva Hector aloittaa lokakuussa mittavan kiertueen, joka kattaa loka-joulukuussa kaikkiaan 14 paikkakuntaa. Lappeenrannan keikka on 18.11 Lappeenrannan jäähallilla.
Oikeilla välineillä ja huolella tehtynä saat ikkunoistasi kirkkaat ja puhtaat. Perinteisesti ikkunanpesussa käytetään tiskiainevettä, ämpäriä, lastaa ja märkää rättiä. Ikkunanpesimessä tärkeää on, että sillä ulottuu hyvin ikkunan ylärajaankin saakka. Suuria ikkunoita pestäessä pesimenkin olisi hyvä olla leveä. Pienempiin ikkunoihin tarvitsee silloin oman pesimen.
Diktaattori on muun muassa Borat, Brüno ja Ali G -hahmoissa aiemmin naurattaneen koomikko Sacha Baron Cohenin tähdittämä uutuuselokuva.
Virallinen kisamaskotti Hockey Bird on ylivoimaisesti näiden jääkiekon MM-kisojen suosituin oheistuote. Suurimmat Hockey Bird pehmolelut on jo myyty ennakkomyynnissä loppuun ja muidenkin Hockey Bird tuotteiden osalta varastojen tyhjentyminen on todennäköistä.
Julkkiskokki Mika Jokelan pallo lentää suoraan ja aivan rangen takarajalle. – Autotie näin lähellä rangea hiukan pelottaa, pitkälyöntinen mies tähyilee lyöntipaikalla. Työpäivän jälkeen Jokela kertoo usein kiertävänsä yhdeksän reikää, mutta täydet kierrokset jäävät kiireisen sesongin aikana vähiin.
Poliisi kaipaa havaintoja Ruokolahdella kadonneesta miehestä.Tiistaina 15. toukokuuta kello 7-17 46-vuotias mies poistui kotoaan Ruokolahdella. Miehestä ei ole havaintoja tämän jälkeen.Mies saattaa liikkua mustalla Jeep Cherokee-merkkisellä ajoneuvolla, jonka rekisterinumero on LFE-172. Kadonnut on noin 182 senttiä pitkä ja hoikka. Hänellä on harmaa siilitukka.
Suomen suurin metallifestivaali, teini-ikään ehtinyt Tuska siirtyy nykyaikaan ja lanseeraa piakkoin yhdessä Tieto Oyj:n kanssa Tuskan älypuhelinapplikaation. Applikaatio tulee olemaan ilmainen ja se sisältäa oleellista tietoa festivaalista, aikataulut ja bändiesittelyjä. Applikaatio on ladattavissa kesäkuun alkupuolella.
Jos musiikki ja äänitekniikka eivät olisi houkutelleet Sunrise Avenue -basistia Raul Ruutua enemmän kuin Etelä-Vantaan Urheilijoiden lätkätreenit, aikakirjoihin olisi saatettu kirjata neljä vähintään SM-tasolla kiekkoilevaa Ruutua. Eniten halusin äänimieheksi.”
Kansanedustaja Ari Torniainen otti yksipuolisesti kantaa (Lappeenrannan Uutiset 2.5.) valmistelussa olevaan uuteen tavaraliikennelakiin lähinnä maatalousyrittäjien näkökulmasta. Hän kuten muutkin lainmuutosesityksen vastustajat eivät tarkastele...
Etelä-Saimaan Estareissa (E-S 9.5.12) eräs kirjoittaja totesi, että kaikki äidit ja lesket osallistuivat sotien jälkeen Suomen rakentamiseen. Ajatuksen takana oli, että myös he ansaitsisivat sotaveteraanien puolisoille ja leskille esitetyn...
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
Suomessa ei käydä asiallista maahanmuuttokeskustelua. Suurennuslasin alle on otettu suomalaisten asenteet maahanmuuttajia kohtaan ja maahanmuuttopolitiikan arvostelu leimataan suvaitsemattomuudeksi ellei peräti rasismiksi. Suvaitsevaisuudesta...
2.5.2012 Lappeenrannan Uutiset –lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin EKOP:n kiinteistörahoitustoiminnasta koskien pysyvästi Venäjällä asuvia venäläisiä henkilöitä. Jutun mukaan EKOP rahoittaa venäläisten Suomesta ostamia kiinteistöjä, vaikka...
Spekulaatiot Ikean saamisesta Imatra-Lappeenranta talousalueelle nousivat jälleen pintaan, kun Seinäjoen kaupunki kertoi maanantaina tehneensä aiesopimuksen Ikea-tavaratalon rakentamisesta Seinäjoelle. Asuin itse kaksi ja puoli vuotta Seinäjoella ja...
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, joka on viennistä riippuvainen. Siksi tarvitsemme hyvät ja toimivat yhteydet kaikkialle maailmaan.Tämä tavoite ei aina ole toteutunut, sillä pääkaupunkiseutu on normaalisti syönyt leijonanosan kaikista...
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Eduskunnan eräkerhon tuore johtaja Pentti Oinonen (ps) tekee heti historiaa ja vie kansanedustajat ensi syksynä karhujahtiin Lieksaan. Hirviä, peuroja, jäniksiä, lintuja ja pienriistaa on tähtäilty ennenkin, mutta nyt luvassa on todella uutta ja...
Tehtävänäsi on tunnistaa kisassa olevat logot ja vastata ruuduissa oleviin kysymyksiin.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.