MM-liput jaetaan Kimpisen kentällä lauantaina

Urheilu
Kommentoi

Tulevana lauantaina Kimpisen urheilukentälle kokoontuu yleisurheilun huippuja. Perinteinen Lappeenranta Games on tänä vuonna poikkeuksellinen. Urheilijoiden tekemät tulokset ratkaisevat MM-kisojen lopulliset urheilijavalinnat.

Kilpailun johtaja Ulla Kekoniemi kertoo, että tapahtuman järjestäminen on sujunut hyvin.

– Rutiinillahan tämä on mennyt. Ei ole ollut mitään epäselvyyksiä järjestelyissä. Urheilijat varmistuivat vasta viime sunnuntaina, joten ennen sitä ei pystynyt tarkkaan suunnittelemaan aikatauluja, hän kertoo.

Lappeenranta Games

Lappeenranta Games kuuluu kotimaiseen Vattenfall-eliittikisasarjaan.

Kyseessä on viimeiset eliittikisat Suomessa, joiden jälkeen valitaan muun muassa keihäänheittäjät tuleviin MM-kisoihin.

Kisat alkavat alustavasti lauantaina 13.8 kello 15.30 naisten keihään kutsuvieraskilpailulla. Ilta päättyy noin kello 20.10 palkinnonjaolla ja ilotulituksella.

Miesten lajit: 100m, 800m, 1500m, 400m aj, keihäs, pituus, seiväs, kiekko.

Naisten lajit: 100m, 200m, 800m, 3000m ej., 400m aj., 3-loikka, korkeus.

Lähde: LUM

Urheilijat ovat nyt varmistuneet ja aikataulua on ruuvattu jo kuntoon. Kekoniemen mukaan aikataulu voi elää vielä kilpailupäivään saakka. Hän kertoo, että aikataulujen sovittaminen on ollut haasteellista.

– Heittolajien kanssa on ollut eniten ongelmia. Meillä on kolme heittolajia ja niiden aikana ei voi tehdä kentällä mitään muuta.

Heittolajien kanssa on ollut eniten ongelmia.
Urheilijoita saapuu Kekoniemen mielestä hyvin - vaikka enemmänkin olisi ollut tilaa.

– Viime viikonloppuna olleissa Kalevan Kisoissa monella jäi selvästi vielä näytettävää, joten he ilmoittautuivat nyt mukaan. Jokaisessa lajissa on noin parisen kymmentä osallistujaa. Naisia on hieman vähemmän.

Erikoisuutena tänä vuonna on Kekoniemen mukaan sokean naisen pituushyppy.

– Hän hyppää tuloksia paraolympialaisia varten. Hyppäämisen voi tehdä vain virallisissa kilpailuissa, joten halusimme auttaa häntä. Hän tulee Mikkelistä, joten matkallisesti tämä onnistui helposti.

Tero Pitkämäen osallistuminen oli epävarmaa vielä viime viikolla, mutta maanantaina varmistui hänen saapuminen kisoihin. Pitkämäki oli sairastunut mykoplasmaa, mutta laboratoriotuloksien mukaan tauti on voitettu. Pitkämäki keskittyykin nyt saamaan tulosta Lappeenranta Gamesissa.

Erikoisuutena tänä vuonna on sokean naisen pituushyppy.
Kekoniemen mukaan heittäjille on tehty mahdollisimman helpoksi saada hyviä tuloksia.

– Laitoimme heittopaikat molemmille puolelle kenttää, jolloin voi paremmin heittää myötätuuleen.

Myös yleisö on otettu huomioon.

– On haasteellista saada huomioitua sekä urheilijoiden että katsojien toiveet. Mielestäni olemme nyt onnistuneet siinä, esimerkiksi katsojia varten paikalla on selostaja, joka kertoo tulevat lähdöt ja avaa tilanteita.

Lappeenranta Gamesin päätyttyä on poikkeuksellisesti myös palkintojen jako. Lappeenrannan kisat ovat viimeiset Eliittikisoissa, joten paikalla nähdään myös ilotulitus.

– Ilotulitus on meille hieman kyseenalainen, sillä sen jälkien siivoaminen on työlästä. Katsojat varmasti tulevat pitämään siitä.

Käyttäjän Atte Kiljunen kuva
Atte Kiljunen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.