Hyväkin kuski voi jäädä ilman bonuksia – "Vakuutusyhtiö ei voi tietää, kuka autolla oikeasti ajaa"

35 vuotta ilman kolareitta ajanut mies on harmissaan liikennevakuutuksen bonusten jäätyä ex-rouvalle.

Arkisto/Marko Kekki

Liikennevakuutukseen mahdollisesti kertyvät bonukset kuuluvat aina vakuutuksen ottajalle.

– Vakuutusyhtiö ei voi tietää, kuka autolla oikeasti ajaa. Samalla autolla voi olla vaikka kuinka monta kuljettajaa, toteaa aluejohtaja Jouni Ojala Lähitapiola Vellamosta.

– Kolarin sattuessakaan bonuksia ei vähennetä kuljettajalta vaan siltä, kenen nimissä vakuutus on.

Bonusten menettäminen avioeron yhteydessä nousi puheenaiheeksi Helsingin Sanomissa julkaistun yleisönosastokirjoituksen takia.

Kirjoituksessa mies kertoi ajaneensa vahingoitta 35 vuotta. Erossa täydet bonukset jäivät ex-vaimolle ja mies joutui aloittamaan bonusten keräämisen alusta.

Mikäli näin on käynyt, vakuutus on siis alun perin ollut vaimon nimissä.

– Vanhan lain aikana bonusten siirtäminen puolisolta toiselle esimerkiksi avioerotapauksessa olisi ollut mahdollista puolison suostumuksella, toteaa autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.

Tilanne entisen avioparin tapauksessa on Ojalan mukaan sama kuin jos isä hankkii perheen lapselle auton omiin nimiinsä.

– Bonukset kertyvät isälle vaikka vain lapsi ajaa autolla, eikä lapsi saa niitä myöhemmin itselleen. Jälkikasvu ei tässä ole missään roolissa vakuutusyhtiön suuntaan.

Tuntematta tapausta tarkemmin Ojala arvioi, ettei tilanne ole aivan niin synkkä kuin kirjoittaja antaa ymmärtää.

– Jokaisella vakuutusyhtiöllä on tämän vuoden alusta ollut omat bonusjärjestelmänsä, mutta tuskin hän missään joutuu aloittamaan aivan nollilta, Ojala sanoo.

– Meillä otettaisiin huomioon miehen ajokorttihistoria, joka on pitkä, ja kolarihistoria, jota ei ole, jolloin hän saisi luultavasti 30 prosentin lähtöbonuksen.

Aiemmin täyden bonuksen keräämiseen meni 15–20 vuotta. Roseliuksen mukaan bonukset kertyvät nyt selvästi nopeammin.

– Bonus kasvaa kymmenellä prosenttiyksiköllä vuodessa, mikäli ajaa kolareitta, joten miehellä voisi olla täydet bonukset taas viiden vuoden kuluttua, hän mainitsee.

– Uusissa vakuutuksissa ongelma on pienempi. Puolisot voivat saada niihin saman bonuksen kuin toisella puolisolla on.

Kun vakuutusta ei tarvitse laittaa toisen puolison nimiin isomman bonuksen saamiseksi, mahdollisessa avioerotilanteessa molemmilla on siten oma bonuksensa.

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Avioero tuli ja vaimo vei 85 prosentin bonukset – autoilija hämillään Hesarissa

 

 

AutonOsat24.Fi