Teekutsuilla nautiskellaan entisaikojen ylhäistön ylelliseen tyyliin

Perinteisillä teekutsuilla nautitaan hyvästä seurasta ja joutilaisuudesta entisaikojen ylelliseen tyyliin. Teen kanssa tarjoillaan hilloja, marmeladeja ja pientä purtavaa.

Eija Quinlan

Puutarhurin kesäkakku istuu teekutsujen kuningattareksi.

Dansukker

Mansikka-greippimarmeladi tekee teeleivistä herkullisia.

Dansukker

Mansikkahillo saa sopivasti potkua punaisista jalapenoista.

Dansukker

Skonssi on brittiläinen klassikkoherkku, joka syödään hillon ja smetanan kanssa.

Dansukker

Espresso on elegantti kahvi, joka nautitaan vesilasillisen kera.

Antti Sarriola

Luonnonmukaisin teepensaan nupuista ja kärkilehdistä.

Lotta Åberg

RUOKA Englantilaisen kreivittären aloittama perinne taipuu myös suomalaiseen makuun.

Tarinan mukaan brittiläisen Afternoon tea -perinteen eli iltapäiväteen nauttimisen aloitti aikanaan vuonna 1840 Bedfordin seitsemäs kreivitär Anna.

Tuohon aikaan oli tapana nauttia päivällinen vasta iltakahdeksalta, joten kreivittärelle ehti tulla iltapäivällä nälkä. Niinpä hän pyysi kamarineitoaan tuomaan huoneeseensa teetä ja pientä purtavaa, kuten kakkuja ja leipiä hillolla tai marmeladilla.

Iltapäivän teehetkestä tuli kreivittärelle päivittäinen tapa ja hän alkoi pyytää ystävättäriään seurakseen. Sosiaalinen ulottuvuus teki teehetkestä niin suositun, että sen perinne on edelleen voimissaan. Tosin nykypäivänä kakut ja skonssit vaihtuvat usein kekseihin ja kauniit astiastot tukeviin mukeihin.

Yhtä kaikki, ajatus leppoisasta tunnista ennen päivän vaihtumista iltaan on edelleen kannatettava. Se on myös loistava syy kutsua ystävät kylään, kattaa pöytä kauniisti ja tarjoilla teen ohella suolaista ja makeaa.

Oivallinen tilaisuus kattaa pöytään hillot ja marmeladit

Iltapäivän teetarjoilu on oivallinen tilaisuus kattaa pöytään kesän herkuista säilötyt marmeladit ja hillot.

Olennainen osa teehetkeä ovat brittiläiset teeleivät eli skonssit, jotka ovat parhaimmillaan, kun ne tarjoillaan vastapaistettuina. Niiden kanssa maistuu täyteläinen smetana tai kevyempi turkkilainen jogurtti erilaisten hillojen kera.

Hillojen valmistus onnistuu aloittelijaltakin vaivattomasti. Makujen yhdistelyssä on lupa olla luova.

Mansikkahillolle annetaan eksoottista potkua punaisista jalapenoista. Marmeladin ystävä voi yhdistää kesäisiin mansikoihin kirpeää greippiä.

Skonssien ohella nautitaan maukkaasta Puutarhurin kesäkakusta.

Kakku täytetään vadelma-mustaherukkahillolla sekä vaniljasokerilla ja sitruunankuorella maustetulla kerma-rahkaseoksella. Tarjoilujen kuningatar viimeistellään hillolla ja tuoreilla vadelmilla.

Teet voidaan jakaa pääryhmiin niiden valmistustavan mukaan. Erottavia tekijöitä ovat lehtien tuoreus, hapetusprosessi ja jälkifermentointi.

Musta tee on länsimaissa suosituin tee, joka on kehitetty erityisesti brittiläiseen makuun. Se on teelaaduista käsitellyintä ja sen annetaan muista teelaaduista poiketen hapettua loppuun saakka.

Vihreä tee on eniten juotu juoma maailmassa veden jälkeen. Se on Kiinan kansallisjuoma. Vihreän teen terveysvaikutukset ovat suuret ja sen ainesosia käytetään myös lääkeaineita kehitettäessä. Vihreää teetä ei hapeteta, vaan lehdet joko paahdetaan tai höyrytetään kevyesti.

Keltainen tee on alkujaan keisareille tarkoitettu erikoinen ja hintava kiinalainen teeluokka. Lehtiä hapetetaan anaerobisesti säilyttämällä suljetussa tilassa. Maku ja väri muuttuvat. Keltainen tee on pehmeä, hunajaisen samettinen, vehnäinen. Väri vaihtelee vaalean keltaisesta keltaruskeaan.

Valkoinen tee on tehty pelkästään teepensaan yläosan nupuista ja kärkilehdistä, eikä siihen ole sekoitettu muita teepensaan osia. Teelaaduista luonnonmukaisin. Valkoisen teen ei ole annettu hapettua. Valkoinen tee on keltaisen teen ohella kallein teelaatu.

Yrttitee-nimellä kutsutaan teen tavoin valmistettavaa ja nautittavaa juomaa, joka on valmistettu yrteistä, mausteista tai muista kasviraaka-aineista (kukat, nuput, lehdet, siemenet, kuori) kuumassa vedessä keittämällä tai hauduttamalla, mutta joka ei yleensä sisällä kofeiinia.

Written by:

Crista Lassfolk-Feodoroff

Ota yhteyttä
AutonOsat24.Fi