Piispat eivät osaa mediapeliä

Kolumnit
Kommentoi

Piispa otti 0,1 prosentin kokoisen vähemmistön puolesta kantaa 99,9 prosentin enemmistöä vastaan.”

Julkisuudessa ei kannata sanoa kaikkea minkä tietää. Sen sijaan julkisuudessa pitää tietää mitä sanoo. Tätä neuvoa harva noudattaa, ja siksi niin moni häviää julkisuuspelin.

Luterilainen kirkko käveli viime kesänä kaksin jaloin julkisuusmiinaan, kun Helsingin silloinen piispa Eero Huovinen jakoi nopeita lausuntoja.

Huovisen mielestä kansankirkon pitää luopua avioliittoihin vihkimisestä, jos eduskunta säätää heteroparien ja homoparien liitot tasaveroisiksi verotusta, perinnönjakoa ja lasten huoltajuutta koskevissa asioissa. Toistaiseksi Suomessa on alle 1 500 rekisteröityä samaa sukupuolta olevien muodostamaa perhettä ja 1,5 miljoonaa eri sukupuolta olevien perhettä. Eli 99,9 prosenttia on perinteisiä perheitä.

Piispa otti 0,1 prosentin kokoisen vähemmistölauman puolesta kantaa 99,9 prosentin enemmistölaumaa vastaan.

On oikeudenmukaista, että myös homo- ja lesboperheitä kohdellaan muiden perheiden tavoin lain edessä. Sen takia luterilaisen kirkon ei kuitenkaan pidä hylätä yhtä keskeisimmistä opinkappaleistaan.

Luterilainen enemmistökirkko ja 40 muuta Suomessa toimivaa uskonnollista yhteisöä voivat vihkiä pareja avioliittoon. Niiden kaikkien keskeisenä opinkappaleena on luonnonoikeudellinen käsitys, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio. Se muodostaa perustan elämän jatkumiselle ja yhteisöjen sisäiselle järjestykselle.

Kirkon päättämättömyys homojen siunaamisessa ja sukupuolisten erityisryhmien kohtelussa on vakava osoitus siitä, miten julkisuus alkaa kuljettaa kokonaista kirkkoa. Arkkipiispa Kari Mäkinen on esittänyt venkoilevia homolausuntoja ja välttänyt selkeitä kannanottoja. Linja on ollut yhtä epäselvä, kuin hänen edeltäjänsä varhaisemmat lausunnot naispappien kohtelusta.

Kirkolta kesti myös pitkän aikaa, ennen kuin se saattoi tuomita lasten seksuaalisen hyväksikäytön kirkon herätysliikkeiden sisällä.

Kirkko on menestynyt 2 000 vuotta puhumalla suoraan omasta opistaan. Nyt kirkko menettää jäseniään, kun piispat ovat ryhtyneet helpon julkisuuden kalastajiksi.

Antti-Pekka Pietiläap.pietila@lehtiyhtyma.fi

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.