Jukka Kopra tyytyväinen uuteen tiemaksuun

Lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra (kok.)

Janne Koivisto

Kokoomuksen kansanedustajat Jukka Kopra ja Outi Mäkelä ovat tyytyväisiä raskaan liikenteen vinjetin käyttöönottoon. Vinjetti on aikaan perustuva raskaan liikenteen tiemaksu, joka koskee myös ulkomaisia ajoneuvoja. Hallitus päätti puoliväliriihessä, että vinjetti otetaan sittenkin käyttöön hallitusohjelmakirjauksen mukaan.

- Vinjettimaksu takaa sen, että kuljetusyrittäjät kilpailevat reilusti suomalaisilla maanteillä. Matalamman kustannustason maista tulevat kuljetusyritykset saavat tällä hetkellä suhteellista etua, ja vinjetti on oiva keino suitsimaan sitä, sanovat Kopra ja Mäkelä.

Kokoomusedustajat sanovat hallituksen kuunnelleen tarkalla korvalla kuljetusyrittäjien huolia. Sekä vinjetti että valmistelussa oleva raskaan liikenteen talvirengasvaatimus tuovat kuljetusalan yrityksiä samalle viivalle tehokkaasti.

- On sovittu, että vinjettimaksu hyvitetään maksimaalisesti suomalaisille kuljetusyrityksille EU-säädösten mukaan. Hyvitys voisi tapahtua esim. ALV-tilitysten yhteydessä, sanovat kansanedustajat.

- Vinjettimaksulla saadaan teiden kulumisesta aiheutuva kustannus ositettua tasaisesti myös ulkomaisille raskaan liikenteen autoille. Hallituksen on keskityttävä luomaan vinjettijärjestelmästä mahdollisimman yksinkertainen ja vähäbyrokraattinen, jotta toteutus onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Myös vinjetin kanavoima tuotto tulisi ohjata täysimääräisesti tieverkon kehittämiseen, sanovat kansanedustajat.

Written by:

Heikki Kemppainen

Ota yhteyttä
AutonOsat24.Fi