Näin Lappeenrannan seurakunta juhlistaa reformaation juhlavuotta

Lappeenrannan teknillisen yliopiston eläkkeellä oleva pappi Sakari Kiiskinen järjestää Lappeenrannassa reformaation juhlavuoden tapahtumia.

Janne Koivisto

Seurakunnat haluavat pyristellä reformaation merkkivuonna eroon synkkyydestä, joka liittyy monen suomalaisen mielessä kirkon sanomaan.

Lappeenrannassa juhlavuotta valmisteleva puolitoiminen projektisihteeri Sakari Kiiskinen sanoo, että käsitys evankeliumista on suomalaisittain alakuloinen.

– Toivottavasti reformaation juhlavuonna sellaiset sanat kuin ilo, ihmettely ja kohtaaminen saavat sisältöä. Kirkkomme traditiota voisi muuttaa valoisammaksi. Mieluummin tuetaan ja kannetaan kuin asetetaan lisää paineita.

Kiiskisen mukaansa monella on virheellinen kuva Martti Lutherista, joka käynnisti uskonpuhdistuksen vuonna 1517.

– Lutheriin on syyttä liitetty synkkyys. Hän oli saksalainen, jolle maistui olut ja jonka pöytäpuheet olivat hyvin reheviä. Pöydässä olisi pitänyt olla sensoreita, mutta niitä ei ollut. Oppilaat kirjoittivat kaiken sanatarkasti ylös.

Luther oli ahkera ja velvollisuudentuntoinen mutta ei työnarkomaani.

– Se, että suomalaiset raatavat liikaa ja sanovat, että se on luterilaisuutta, on väärinymmärrys, Sammonlahden seurakunnan kirkkoherra ja Lappeenrannan yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Eklund sanoo.

Etelä-Karjalan seurakunnissa järjestetään reformaation 500-vuotisjuhlavuonna paljon tapahtumia.

Lappeenrannassa Lappeen Marian kirkossa luetaan maanantaista alkaen kahden viikon ajan Raamattua aamukahdeksasta iltakahdeksaan.

Tiistaina käynnistyi kuusiosainen juhlaluentosarja. Ensi tiistain luennossa valtioneuvos Riitta Uosukainen puhuu suomen kielestä, jonka käyttöä uskonpuhdistus edisti muun muassa kirjakielen kehityksen myötä.

Helatorstaina 25.5. on luvassa piknik-henkinen tapahtuma. Linnoituksen valleilla kiertää 1500-luvun asuihin sonnustautunutta väkeä.

Kesäkuussa Lappeenrannan kirkon sunnuntaimessun jälkeen vietetään Lutherin ja Katariina von Boran häitä. Kesällä Luther, Katariina ja Agricola liikkuvat lehmuspappien joukossa.

Elokuun alussa kesäteatterilla esitetään Ilon juuret -nimistä musiikkinäytelmää. Syksyllä Lappeen Marian kirkossa järjestetään seitsenosainen Katekismus-sarja.

Lokakuussa on luvassa juhlaviikonloppu. Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään 31. lokakuuta.

– Juhlat eivät huipennu eivätkä lopu lokakuun loppuun. Kun alkuvuosi on muisteltu jo taakse jääneitä asioita, siitä eteenpäin aletaan katsoa, mitä voidaan tehdä tulevaisuudessa, Juha Eklund kertoo.

Imatralla isoja tapahtumia

Juhlavuosi näkyy vahvasti myös Imatralla.

Kirkkoherra Arto Marttinen kertoo, että seurakunta on kääntänyt Lutherin sanoman eteläkarjalaiseen muotoon ”Sie kelpaat”. Tunnus on vuoden mittaan esillä eri tilaisuuksissa.

– Se on varmasti ajankohtainen, kun nykyään on kaikenlaisia pudotuspelejä. Meillä ei pudoteta porukasta.

Suuria tapahtumia on luvassa helatorstaina 25.5., jolloin reformaatiota tuodaan esiin musiikin keinoin.

31.10. seurakunta lähtee viettämään kaupungille teesipäivää. Tapahtumia järjestetään uskonpuhdistuksen muistopäivään 5.11. asti. Luvassa on ainakin Luther-elokuva ja -konsertti.

Written by:

Janne Koivisto

Ota yhteyttä
AutonOsat24.Fi