Tarvitsevatko miehetkin pian oman etujärjestönsä, miesasialiikkeensä, jotta pärjäisivät täällä yhteiskunnassa naisten kanssa? Naiset ovat vähin äänin järjestäytyneet ja luoneet tiivin verkoston. Levittäytyminen on lähtenyt yläportaasta eikä suinkaan kansan parista. Erilaiset naisjärjestöt ovat tehneet myyräntyötä, ne ovat lietsoneet vihaa ja mustavalkoajattelua miehiä kohtaan.
Naistutkimuksen merkitystä korostetaan - miksi sitä pitää korostaa ja tehdä tärkeämmäksi kuin mitä se on? Yksisilmäisesti se on leimannut miehet väkivaltaisiksi alistajiksi ja naisia pidetään aina uhreina. Tilastot kuitenkin kertovat, että naisten tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet ja raaistuneet ja perheväkivaltatilastoissa tekijä on yhtä usein tai useamminkin nainen kuin mies.
Naiskiintiöt tuntuvat olevan käytössä niin valtiolla kuin yksityiselläkin, virastoissa ei näytä juuri muita olevankaan kuin naisjohtajia. Suomen hallituskin on naisenemmistöinen. Naisministerit ovat hoitaneet merkittäviä ministeriöitä kuten oikeus-, sisäasian- ja liikenneministeriöt. Tuloksissa ei ole hurraamista.
Luulisi, että yhteiskunta olisi muuttunut lempeämmäksi naisten ollessa vallassa. Päinvastoin on kuitenkin käynyt, sillä kovat arvot ovat voimissaan ja kastijako korostunut. Onko tämä holhousyhteiskuntakin naisten ja naismaisesti ajattelevien miesten aikaansaannosta?
Ilmeisesti feminismin kannattajia löytyy miehistäkin, ainakin silloin, jos siitä on itselle hyötyä. Mukaudutaan massaan eikä uskalleta millään tavoin kyseenalaistaa tätä ääriliikettä. Älymystö mm. koko ajan julkisuudessa paistattelevine naiskirjailijoineen on liikkeelle ylläpitävä voima. Naisasialiikkeeltä löytyy kannanotto asiaan kuin asiaan.
Naiset ovat mielestään tehneet työtä monien asioiden eteen, mutta miten on mahdollista, että palkkaerot miesten ja naisten välillä ovat jopa kasvaneet? Matapalkka-alojen sisaret naisasianaiset ovat unohtaneet täysin. Oma etu lienee ajanut yhteisen ohi.
Pelottavaa on se, että feminismi on jo ulottanut lonkeronsa myös näihin seksuaalisuuden tasavertaisuutta ajaviin järjestöihin. Luonnonlait halutaan kumota ja siinä ohella koko evoluutio. Miehiä ei kohta enää tarvita. Sekö on näiden naisten tarkoitus?
Jouko Manninen