Syksy saa

Ainaiset puhkikalutut ja loppuun jauhetut koiranpökälenarinat, parveketupakointivirret, matontamppausaikatauluriidat, uimavesioikeuskiistat, naapurikansallisuushalveksunnat, luulonarsistisyytökset sekä kenkutusten kaivamalla kaivamiset ja tyytymättömyyden kylvämiset voisi useammin jättää pelkän tavan vuoksi kitisemättä ,megafonilla kailottamatta ja Etelä-Saimaan estareihinkin näpyttelemättä ja sen sijaan yrittää koko aivokapasiteetillaan miettiä,mitä hyvää meillä tänään kenties on.

Kesälaitumet on nyt laukattu, reppukansa vaeltaa jälleen kouluteillä ja arki täyttää tasaisesti päivät. Tuskainen läkähdyttävä helle on vihdoinkin väistynyt raikkaiden aamujen ja hämärtyvien iltojen tieltä. Pian rannat ja puistikot hiljenevät monenkirjavista turisteista ja hengailevista lomalaisista, terassit kännimölinöineen pistetään pakettiin ja luonto alkaa pikkuhiljaa pukeutua väreihin. Silloin saa nakata aurinkolasit lipaston perukoille ja ihastella upeaa syksyn väriloistoa.

Viileämpi sää herättää iloisena ja pirteänä, raikkaassa ilmassa on ihanaa ulkoilla sydämensä kyllyydestä ja kuunnella luonnon ääniä. Syksy ei masenna, vaan pitkän kuuman kesän jälkeen herättää nääntyneen taas henkiin ja antaa voimia. On upeaa,kun illat pimenevät, sataa ja tuulee ja saa kiskoa sukkaa, pitkähihaista ja säänmukaista vaatetusta ylleen ja nauttia iltaisin vihdoin lempeästä kynttilän valosta.

Me olemme onnekkaita, sillä meille on suotu vuodenaikojen kaunis ja virkistävä vaihtelu. Jos osaa pysähtyä hetkeksi ja katsoa edes piirun verran nenäänsä pidemmälle, ymmärtää luonnon arvon sekä voiman, ja että olemme osa sen kiertokulkua. Olisi tarpeen oppia iloitsemaan sekä pitämään hyvää huolta siitä, mitä meillä jo on, eikä jatkuvasti himoita sitä,mitä vielä puuttuu. Syksy saa.

Merja Piironen