Visma Areena täytti yksi vuotta – jalkapalloilijat ovat tyytyväisiä ensimmäiseen vuoteen

PEPO Lappeenranta ry:n puheenjohtaja Kari Suninen kertoo, että jalkapalloilijat ovat olleet halliin tyytyväisiä.

Janne Koivisto

Visma Areenan ensimmäinen vuosi on sujunut odotusten mukaisesti. PEPO Lappeenranta ry:n puheenjohtaja Kari Suninen kertoo, että jalkapalloilijat ovat olleet halliin tyytyväisiä.

– Tänne on mukava tulla tuolta ulkoa, kun täällä on aina kesäinen näkymä. Jos ulkona on kymmenen astetta pakkasta, täällä on kymmenen astetta lämmintä. Enempää ei tarvitse olla, Suninen sanoo.

Nuoret jalkapalloilijat harjoittelevat vieressä pallon kuljettamista.

Visma Areena nousi vuosi sitten Lappeenrannan Skinnarilaan talkootyönä.

Oma halli on paitsi parantanut olosuhteita myös yhdistänyt seuran pelaajia ja valmentajia.

– Kun aikaisemmin talviharjoittelu järjestettiin eri kouluilla, nyt kaikki on täällä. Se parantaa yhteisöllisyyttä. Eri joukkueet näkevät toinen toisiaan, Suninen sanoo.

Hallilla pelaa viikoittain 350 pelaajaa omasta seurasta ja 100–150 pelaajaa muista seuroista. Suninen kertoo, että ensimmäisen vuoden aikana hallilla oli yhteensä 1 700 eri käyttäjää.

– On ollut aivan loistavaa, että täällä on järjestetty vuoden aikana 18 turnausta. Se on ollut myös hallin talouden kannalta erittäin tärkeää, Suninen sanoo.

Suninen huomauttaa, että turnaukset ovat myös tuoneet Lappeenrantaan yöpyjiä ja sitä kautta seutukunnalle tuloja.

Hallin talous on Sunisen mukaan kunnossa.

– Yllätyksiä ei ole tullut, mutta lämmittämistä on pitänyt opetella. Ensimmäisinä kuukausina lämmitimme liikaa, mutta nyt näyttää siltä, että pääsemme budjetoitua pienempiin lämmityskustannuksiin.

Päivisin halli on saanut käyttäjiä läheisistä kouluista ja päiväkodeista. Sunisen mukaan vuoroja olisi tarjolla enemmänkin.

Written by:

Janne Koivisto

Ota yhteyttä

 

 

AutonOsat24.Fi