Rap-lyriikka innosti Poetry Slamin Suomen mestarin lavarunoilijaksi - katso video

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan opinnot Tuusulassa ovat toistaiseksi tauolla, ja Juho Kuusi keskittyy kirjoittamiseen ja musiikin tekemiseen. Heinäkuussa valmistuu omakustannelevy, jonka tyyli on instrumentaalinen hiphop.

Arja-Riikka Nikkilä

”Pääkalloni sille, jonka tekis joskus mieli rikkoo luita, kädet sille metsäläiselle, jolla on kylmä, muttei raajoi joilla pilkkoo puita tai jolla on niin kiire ruokkii nälkäisiä suita ettei koskaan ehdi ajatella kun vaan muita”

Näin alkaa Juho Kuusen runo Testamentti, jossa hän lupaa ruumiinsa pala palalta hyötykäyttöön. Teos toi miehelle lavarunouden SM-finaalin voiton tänä kesänä Kuopiossa.

Taitelijanimen Juho6 takaa paljastuu välitön 26-vuotias vantaalaistaiteilija, jota on hieman hankala tavoittaa.

– Olin spontaanisti pari päivää ilman kännykkää, Kuusi kertoo ja hörppii mustaa teetä Cafe Bouillonin terassilla Tikkurilassa.

 

Onhan se hienoa, että joku kuuntelee kolme minuuttia.”

Yhdysvalloista alkunsa saanut Poetry Slam on kilpailumuoto, jossa runoilijat esittävät tekstejään ravintoloissa. Tyyli on vapaa, ja osa esiintyjistä on ottanut vaikutteita esimerkiksi hiphopista tai jamaikalaisesta dub-runoudesta.

 

Kuusikin päätyi kirjoittamaan runoja rap-lyriikan kautta. Kipinä syttyi lukion alussa.

– Avaimen Punainen Tiili oli levy, jonka kautta tuli sysäys. Jenkkiartisteista ovat vaikuttaneet Sage Francis ja Saul Williams.

Rap-lyriikassa runoilijaan vetoaa sanan- ja ilmaisunvapaus. Kaikkia esikuvia yhdistää yhteiskunnallinen sanoma, ja amerikkalaisartisteissa Kuusi arvostaa myös herkkyyttä.

– Räppään vieläkin melkein yhtä paljon kuin kirjoitan runoja, Kuusi kertoo.

– Taka-ajatuksena teksteissäni on se, että parhaimmillaan niillä voi lohduttaa tai saada ihmisiä ajattelemaan asioita toiselta kantilta. Tai vaan saada heidät nauramaan.

Ideat kumpuavat tavallisesta elämästä, runokirjoista, elokuvista, lehdistä tai keskusteluista ystävien kanssa. Parasta aikaa kirjoittamiselle ovat yöt.

– Lauseita nousee mieleen ja teksti alkaa muotoutua. Kirjoittaminen on mulle pakko.

 

Kirjoittaminen on mulle pakko.”

Lavarunous on noussut pienen piirin harrastuksesta taidemuodoksi, joka vetää saleja täyteen.

 

Lajiin voi tutustua esimerkiksi Helsinki Poetry Connectionin avoimissa runoilloissa ravintola Vastarannan Kiiskessä.

– Siellä käy yhä enemmän ihmisiä esittämässä omia tekstejään. Joka kerta on yhtä hieno juttu, kun joku tulee ensimmäistä kertaa esiintymään.

– Räppäreitä saisi tosin käydä enemmän. En tiedä, pitävätkö he rimaa vielä liian korkealla.

Lavarunoudessa Kuuseen vetoaa intiimi tunnelma ja vapaus. Esitykseen voi yhdistää elementtejä vaikkapa stand up-komiikasta

– Ja onhan se hienoa, että joku kuuntelee kolme minuuttia, mitä mulla on sanottavaa.

Elokuun lopulla Kuusen runoja voi kuulla Helsingin juhlaviikoilla Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Ensi kesänä hän edustaa Suomea lajin maailmanmestaruuskilpailuissa Pariisissa.

Katso video. Vie hiiri kuvan päälle ja klikkaa play-nappulaa. Haastattelu ja kuvaus Arja-Riikka Nikkilä

Poetry Slam

Runokilpailu, joka sai alkunsa Chicagosta Yhdysvalloista 1984.

Kilpailijat esittävät omia tekstejään.

Tyyli on vapaa, ja esitykseen voi yhdistää eri taidemuotoja.

Esitykset saavat kestää enintään kolme minuuttia.

Yleisön joukosta valittu viisihenkinen tuomaristo arvostelee esitykset asteikolla 1–10.

Pienin ja suurin pistemäärä poistetaan.

Voittaja ratkeaa useamman kierroksen jälkeen.

Suomessa lajissa on kilpailtu vuodesta 2 000 lähtien.

Maailmanmestaruuskilpailut pidetään vuosittain Pariisissa.

Written by:

Arja-Riikka Nikkilä

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun