Kristilliset: Heikoista on huolehdittava

Ammattikorkeakoulun lehtori Juha Rantalainen on kristillisdemokraattien vaalipäällikkö Lappeenrannassa. Hän kertoo, että puoleen puheenjohtaja Päivi Räsänen vierailee Lappeenrannassa 17. elokuuta.

Heikki Kemppainen

Suomen kristillisdemokraattien Lappeenrannan vaalipäällikkö Juha Rantalainen saapuu haastatteluun polkupyörällä eikä autolla. Joku saattaa ehkä tuumata, että ei kai hän ole loikkaamassa vihreisiin. Ei pelkoa, Rantalainen on pesunkestävä kristillisdemokraatti, jolla on jo neljä kautta takanaan Lappeenrannan valtuustossa.

– Vihreä ajattelu sopii kristillisdemokraateille, että viljellään ja varjellaan luomakuntaa, myös luontoa. Se on kristillisten ja Raamatun perusajatuksia, Rantalainen toteaa.

Hän aikoo säilyttää vaaleissa iskulauseensa, joka hänellä on ollut aikaisemminkin. Se on, että heikoista on huolehdittava.

– Jonkun pitää toimia sellaisten ihmisten puolesta, jotka eivät pysty huolehtimaan asioistaan.

– Asenteet ovat koventuneet. Kyläyhteisössä ennen kaikki tunsivat toisensa ja tarvittaessa apua annettiin. Jos jollakin oli puutetta, emäntä kääräisi liinaan ruisleivän ja sanoi lapselleen, että viepä sinne mökkiin. Nykyään ihmiset ajattelevat enemmän vain itseään.

Rantalainen toivoo uuslähimmäisyyttä ja yhteisöllisyyttä.

– Ettei olisi aina, että yhteiskunta hoitaa, sillä yhteiskunnan varat ovat niukkenemassa. Toivoisin, että yhteisöllisyys olisi spontaania. Ajan henkenä tuntuu olevan tehokkuus. Työssä työntekijöistä puristetaan kaikki irti. Vanhemmat ovat työn ja arjen puristuksessa. Lapset saattavat jäädä vaille läsnäoloa, mikä näkyy lasten ja nuorten pahoinvointina.

Kristillisdemokraateilla on nykyisessä Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa neljä valtuutettua. Syksyn vaaleissa tavoitteena on säilyttää neljä paikkaa, vaikka valtuuston koko pienenee. Rantalainen laskee, että ääninä se tarkoittaisi noin 2 500-2 600 ääntä.

Puolueella on tällä hetkellä tiedossa 18 lupautunutta ehdokasta, mikä on enemmän kuin neljä vuotta sitten ennen vaaleja tässä vaiheessa. Näistä 11 on täysin uusia ehdokkaita. Tavoitteena on, että syksyllä ehdokkaita olisi 30.

Rantalainen uskoo, että kuntavaaleissa äänestäjät äänestävät nykyään enemmän ehdokasta kuin puoluetta. Tämä saattaa näkyä vaaleissa yllätyksinä.

– Liikkuvia äänestäjiä on enemmän kuin aikaisemmin.

Kristillisdemokraattien kilpailijan, perussuomalaisten menestystä hän ei lähde arvioimaan.

– Se on ihan arvaamatonta.

Kristillisdemokraatit

Kristillisdemokraateilla on Lappeenrannan valtuustossa neljä valtuutettua. Sen pahimpia kilpailijoita ovat neljän valtuutetun vihreä liitto ja perussuomalaiset, joilla on kolme kaupunginvaltuutettua.

Juha Rantalainen on Lappeenrannan kristillisdemokraattien vaalipäällikkö. Hän on entinen terveyskeskuslääkäri, joka opettaa nykyään Skinnarilassa ammattikorkeakoulussa lääketieteellisiä aineita. Hän ja hänen lääkärivaimonsa luopuivat terveyskeskuslääkärin työstä, sillä 90-luvun alun Lappeenrannan lääkärivajeen takia perheelle ei jäänyt aikaa, sillä molemmat tekivät ilta- ja viikonloppupäivystyksiä.

Written by:

Heikki Kemppainen

Ota yhteyttä