Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Nina Vaaranen-Valkonen astelee maanantai-iltana määrätietoisesti tyttärensä Anna Vaarasen, 10, kanssa kohti urheiluhallia. Kipakan pakkasen vuoksi yhdet harkat jäivät väliin. Vapautunut aika kuluu ruokaostoksilla.
Perunapussin väritunnisteen avulla voit varmistaa oikean perunan valinnan kuhunkin ruokaan. Käytännössä väritunniste toimii samalla tavoin kuin maitopurkkien väri: pakkauksen väri kertoo tuotteen ominaisuuksista. Jauhoisia perunoita käytetään silloin, kun tarvitaan jauhoisia helposti soseutuvia perunoita esimerkiksi perunasoseessa, uuniperunoissa ja leivonnassa.
Suomalaisten suosikkiruoka paistettu kala tirisee pannulla ja uunissa entistä useammin. Sesongin kalat hauki ja made maistuvat alkutalvesta myös höyryävinä keittoina. Kalan kasvava suosio näkyy niin kotikeittiöissä kuin ravintolamaailmassa.
Viron Muhun saarelta kohti Toscanan kyliä suunnistanut Sikke Sumari tunnustaa, että hänen vatsansa toinen kotiseutu on Italian Toscanassa sijaitseva Cretin kylä. Elämäniloa ja tarmoa puhkuvan naisen mukaan italialainen keittiö luottaa itseensä ja perinteisiinsä. Se pysyy muuttumattomana, vaikka koko muu maailma on innostunut molekyyleistä ja etanapuurosta.
Milloin viimeksi keskityit ruokailun aikana vain ja ainoastaan syömiseen? Useimmat meistä tekevät aina samaan aikaan jotain muuta: katsomme televisiota, selaamme lehteä, pohdimme työasioita tai neuvomme lasta läksyjenteossa. Tällöin tulee helposti syötyä liian nopeasti ja enemmän kuin olisi tarpeen.
Porkkana- tai palsternakkasose 500 g porkkanaa tai palsternakkaa 1,5 desiä vettä äidinmaitoa tai äidinmaidon korviketta Valikoi kaupasta pienikokoisia palsternakkoja.
– Vauvan soseruuan valmistuksen voit aloittaa jo raskausaikana, asiaansa vihkiytynyt talousopettaja Auli Korhonen sanoo. Vauvanruokakursseja 15 vuotta vetänyt konkari perustelee ehdotuksensa tuoreiden kotimaisten hedelmien ja kasvisten saatavuudella. Soseet säilyvät pakkasessa, kunnes vauva pääsee kiinteän ruuan makuun.
Alkavatko aamusi sokerinhuuruisesti ja jatkat samaa menoa päivällä? Liika sokeri lihottaa ja väsyttää, jollet ole varuillasi. Siksi piilosokerin eli ruokiin ja juomiin lisätyn sakkaroosin kanssa kannattaa olla tarkkana. Jo muutamallakin valinnalla vähennät huomattavasti syömäsi sokerin määrää.
– Helsinkiläisiä hemmotellaan, mutta pikkukylien lähikaupoissa eettisyys vasta pilkistelee sieltä täältä, arvioi Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Päivi Timonen lähikauppojen tarjontaa.
Peräti kolmannes suomalaisten kuluttajien aiheuttamista ympäristövaikutuksista syntyy ruuasta. Myös martat ovat havahtuneet asiaan. He ovat koonneet verkkoon niksejä sekä rahaa että luontoa säästäville kotikokeille.
Moni meistä on tottunut juomaan flunssan iskiessä lämmintä teetä, jossa on hunajaa. Hunaja sopii kuitenkin myös moneen muuhun tilanteeseen. Hunajan sokerikoostumus on luonnostaan monipuolinen. Hunaja sisältää sekä nopeasti imeytyvää glukoosia että hitaasti pilkkoutuvaa fruktoosia.
Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cision listasi Suomen viiniaiheisten blogien kymmenen kärjen. Kärkisijan vei nimiinsä ViiniTV-videoblogi. Marraskuun joulua ennakoineen leivontablogilistauksen täydennykseksi Cision listasi joulukuussa Suomen viiniaiheiset top-blogit.
Nuori sähköasentajaopiskelija luki Vihdin Uutisista, että Nummelan Bar Felixiin haetaan ravintolatyöntekijää. – Ajattelin, että sehän on helppo homma. Kannan vain lautasia pöytään ja se on siinä. Mutta eihän työ ollut sinne päinkään. Baarissa myin bisseä ja muutamia viskejä, muistelee PRO 2011 -baarimestari Henri Lahti uransa alkuvuosia.
Tuttu tunne? Joulupuuro ei maistu pikkutontuille, kun joku onnekas on löytänyt mantelin. Glögimantelit pyörivät kaapin perukoilla vielä kesähelteillä. Ennen kuin viskaat jouluruokien jämiä pois, mieti kannattaisiko kinkun rippeet heittää hernekeittoon ja graavilohet kalakeittoon. Puuronjämistä ja glögimanteleista syntyvät parhaimmat tarjottavat niin omalle perheelle kuin yllätysvieraille.
Madekeitto 4 annosta kokonainen made 2 sipulia 6–8 perunaa 3 rkl voita, margariinia tai öljyä 5 dl madelientä 2 dl kermaa tai ruokakermaa suolaa kokonaisia maustepippureita runsaasti hienonnettua tilliä
Lisäaineettomiin tuoretuotteisiin erikoistunut Caternet Finland päätti kaikessa hiljaisuudessa ottaa myyntiin suomalaisten hylkäämät roskakalat. – Vanhan kansan tunnistamat herkulliset ruokakalat tekevät paluun ruokapöytään helppokäyttöisinä ja herkullisina, kertoo ruokatuotepäällikkö Maria Hartikainen Caternetilta.
Kotimaisten kasvisten nettikeittokirjasta löytyy runsaasti ohjeita myös jouluruokiin. Kokeile vaikkapa lanttusoseesta makua saavaa joululeipää tai käy osoitteessa www.kasvikset.fi Sieltä löytyy muun muassa resepti viime vuoden jouluhittiin, makealla punajuurisoseella täytettyihin joulutorttuihin. Reseptipankkia ylläpitää Kotimaiset Kasvikset ry.
Tänä vuonna joulupöytään laitetaan helppoja pieniä herkkupaloja. Suolainen herkku syntyy pursottamalla savuporotahnaa suolakeksien päälle, makeaksi jouluherkuksi sopivat kirsikkainen suklaakääretorttu ja piparinmuruilla maustettu kermavanukas. Kevennystä ja raikkautta pöytään tuovat jouluinen juustosalaatti ja hedelmät.
Perinteiseen tapaan valmistettu ja kuorrutettu kinkku on edelleen monen mielestä se ainoa oikea joulukinkku, rohkeampi kokeilee pestoa kinkun pintaan. Kuorrutetta tärkeämpää on kuitenkin paistaa kinkku oikein. Kaikkein tärkein apuväline kinkunpaistossa on paistomittari.
Höristelen korviani. Nelosluokkalaiset istuvat kotitalousluokassa hiiren hiljaa. Pilottihankkeessa on vuorossa parinkymmenen lapsen onnekas ryhmä, joka sukeltaa ruokakulttuurin saloihin. – Tutustumme muun muassa juuresten makuihin, valmistamme perusarkiruokaa ja lähestymme ruokaa taiteen näkökulmasta, Ruokakulttuurikeskus Ruukun toiminnanjohtaja Ulla Rauramo kertoo.
Suomi saa uuden Mauno Koiviston, presidentin, joka puuttuu talouspolitiikkaan ja kaikkeen presidentille kuulumattomaan. Hallituksen ja presidentin vallan rajat mitataan nyt uudelleen. Sauli Niinistö on koivistolainen. Molemmat olivat...
Tiedättekö, mikä yhdistää 150–160-senttisiä punatukkaisia miehiä, jotka pukeutuvat glamour-tyyliin ja joiden aivokapasiteetti on nippa nappa riittänyt peruskoulun oppimäärään?Ettekö arvaa?He edustavat miestyyppiä, jota varatut naiset eivät missään...
Sinisilmäisiä suomalaisia viedään taas kuin kuoriämpäriä. Itämeren fosforikuormittaja paikallistettiin. Yllätys, yllätys, lähde löytyi Itämeren etelärannalta. Venäläinen Eurochem-lannoiteyhtiö valuttaa fosforia Itämereen yhtä paljon kuin kaikki...
Suvaitsevaisuus on muuttunut suvaitsemattomuudeksi, joka määrää puhumisen rajat. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja ympäristöministeri Heidi Hautala suvaitsevat vain oman äänensä. Muu on loanheittoa. Kun suut tukittiin maahanmuutosta ja keskustelijat...
Suomessa on viimeisen parin vuoden aikana noussut esiin huolestuttava ilmiö. Enkä nyt puhu rasismista tai esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvästä syrjinnästä. Puhun sananvapaudesta ja oikeudesta ilmaista oma mielipiteensä.
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta? Klikkaa tästä!
Oletteko aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluaisitte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon? Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkakuntanne tärkeitä asioita, ihmisiä ja ilmiöitä.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.