KIRJAHYLLY Ihminen on liian pieni kulkemaan yksin
13.10.2009 16:05
Annikki Bärman: Usko vai epäusko, FinnEpos 2009.
Annikki Bärman on pitkän linjan kirjailija, tunnettu myös dekkarintekijänä. Entinen lappeenrantalainen tunnetaankin taitavana sanankäyttäjänä. Nyt, kun ikääkin alkoi karttua, kypsyi ajattelu uskosta ja epäuskosta kirjaksi.
Bärman luotaa kirjassaan uskon aaltopituuksia, sekä maalliselta, että hengelliseltä kannalta. Hän on vähän pettynyt seurakunnan toimintaan. Ehkä pettymys purkautuu joskus hivenen triviaaleina syytöksinä, mutta kun kirjaa tutkii pidemmälle, huomaa, että ajatukset on kypsytelty tarkkaan luodaten jopa lapsuuden kokemuksista.
Bärman näkee kirkkoon kuulumisen ulkokohtaisena rituaalina, jolla ei ole suurtakaan merkitystä ihmisen maallisen tai hengellisen huollon kannalta. Toki moni on pistänyt koko ikänsä markkoja jonoon, että menneiden sukupolvien luoma perinne jatkuu.
Bärman näkee kuitenkin, että esimerkiksi Jumalan kaikkivaltius on vain sanahelinää ja maailmassa on myös pahoja voimia, kuten raha, valta ja maallinen mammona, jotka usein nousevat etualalle ihmisten mielissä.
Bärman esittää myös kiperiä huomioita. Mitä oikeutta ihmisillä on väittää toisin ajattelevia vääräuskoisiksi (käsi sydämelle ortodoksit)? Mikä on se ainoa oikea uskonto? En usko, että ihminen on Jumalan kopio.
Kirja kannattaa lukea, joskaan se ei ole erityisen syvästi spekulatiivinen kannanotto uskonasioihin, mutta kriittinen ja ajatuksia ravisteleva kuitenkin. Huomiotta jää esimerkiksi uskontojen psyykkisesti hoitava ulottuvuus.
Jouko Varonen
